Nyt on koittanut aika Hullun Metafyysikon vierailla manan majoilla toistamiseen, tällä kertaa pyörivän mustan aukon avustuksella. Pyörivää mustaa aukkoa nimitetään keksijänsä mukaan Kerrin mustaksi aukoksi.

Astrofyysikkojen suosiman sanonnan mukaan mustalla aukolla on kolme hiusta, toisin sanoen vain kolme ominaisuutta, jotka erottavat mustia aukkoja toisistaan. Nämä hiukset ovat massa, pyörimisliikemäärä ja sähkövaraus. Aiemmin tutkimamme Schwarzschildin mustan aukon tapauksessa sähkövaraus ja pyörimisliikemäärä on oletettu nolliksi. Sähkövarauksen kohdalla tämä oletus on realistinen; tähdillä ei ole sähkövarausta, joten on vaikea kuvitella mitään luonnollista prosessia, jonka kautta sähköisesti varattu musta aukko voisi syntyä. Mutta pyörimisliikkeen kohdalla tilanne on toinen. Avaruudessa kutakuinkin kaikki pyörii. Koska luhistuvan kappaleen pyörimisnopeus lisääntyy pyörimisliikemäärän säilymislain perusteella, mustien aukkojen täytyy pyöriä nopeammin kuin mikään muu taivaankappale. Tähdenmassaisten mustien aukkojen arvellaan pyörivän jopa tuhannen kierroksen sekuntinopeudella.

Suhteellisuusteorian mukaan jokainen pyörivä kappale ”laahaa” aika-avaruutta mukanaan, tuottaen eräänlaisen pyörteen. Maapallon läheisyydessä tämä ilmiö (frame dragging) on niin heikko, että se on havaittu vain kaikkein herkimmillä mittalaitteilla. Mutta Kerrin aukkoa ympäröivä pyörre tempaa jopa valonsäteet mukaansa. Aukkoa ympäröi munkkirinkilän muotoinen ergosfäärinä tunnettu alue, jossa mikään ei voi olla seuraamatta mustan aukon pyörimisliikettä. Ergosfääriin laskeutunut metafyysikko ei voisi pysytellä paikallaan, vaikka hänellä olisi avaruusaluksessaan miten voimakkaat rakettimoottorit tahansa. 

Jokin äärimmäisen kehittynyt sivilisaatio voisi käyttää ergosfääriä energianlähteenä. Jos ergosfääriin pudotettu kappale jakautuu sopivassa kohtaa kahteen osaan, toinen puolikas voi sinkoutua ergosfäärin ulkopuolelle suunnattomalla nopeudella. Tähtien sammumisen jälkeisessä kosmisessa pimeydessä elävät sivilisaatiot voisivat pudottaa jätteitään mustiin aukkoihin ja imeä niistä lähes loputtomasti energiaa. Yhdenkin mustan aukon pyörimisenergian on arveltu vastaavan miljardien tähtien säteilyenergiaa. 

Toinen pyörimisen tuottama eksoottinen ilmiö on fotonisfäärin kahdentuminen. Sisempi fotonisfääri muodostuu niistä valonsäteistä, jotka kiertävät mustaa aukkoa sen pyörimisen suuntaisesti, ulompi taas niistä, jotka kiertävät ”vastakarvaan”. Näiden kahden sfäärin välissä valonsäteet liikkuvat kaoottisilla kiertoradoilla. Hullun Mefatyysikon on vaikea kuvitella, millä tavalla tämä vaikuttaa mustan aukon ulkonäköön. Mahdollisesti sen siluetti taustatähtiä vasten muotoutuu jotenkin epäsymmetriseksi.

Hullun Metafyysikon hypätessä fotonisfäärien ja ergosfäärin läpi hän syöksyy tapahtumahorisonttiin spiraalin muotoista rataa pitkin. Kerrin aukon horisontti ei eroa olennaisesti pyörimättömän mustan aukon horisontista. Ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta metafyysikko jäätyy horisontin pintaan äärettömiin himmeneväksi ja punertuvaksi haamuksi. Omasta näkökulmastaan hän sujahtaa horisontin läpi huomaamatta tapahtumaa mitenkään. Hän on saapunut alueelle, jossa aika ja avaruus vaihtavat paikkaa; aika osoittaa kohti singulariteettia.

Tämän jälkeen tapahtumat alkavat epäilyttävästi muistuttaa lsd-trippiä. Hullu Metafyysikko löytää mustan aukon sisuksista toisen horisontin. Aiemmassa artikkelissa totesimme ulompaan horisonttiin putoavan kappaleen  hidastuvan loputtomasti ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Sisemmän horisontin läpi putoava matkailija näkee päinvastaisen ilmiön; ulkopuolisen maailmankaikkeuden tapahtumat nopeutuvat äärettömästi. Hullu Metafyysikko näkee maailmankaikkeuden äärettömän historian pikakelattuna versiona. Sisempi horisontti osoittautuu  kaikkien aikojen huikeimmaksi elokuvateatteriksi. 

Valitettavasti tähän elokuvaan liittyy eräs vahvasti katselunautintoa häiritsevä ilmiö. Ulkopuolisen maailmankaikkeuden nopeutuessa sieltä saapuva valo sinisiirtyy äärettömästi. Tämä merkitsee vastakohtaa ulommassa horisontissa tapahtuneelle punertumiselle ja himmentymiselle. Hullu Metafyysikko hukkuu äärimmäisen kuuman ja kirkkaan säteilyn leimahdukseen.

Fiktiivisen vapauden nimissä Hullu Metafyysikko kuvittelee alukseensa yliluonnollisen tehokkaan säteilysuojauksen. Jatkaessaan matkaansa hän päätyy kasvotusten mustan aukon sisimmän majesteetin kanssa. Toisin kuin Schwarzschildin singulariteetti, Kerrin singulariteetti on nähtävissä. Tämä johtuu sisemmässä horisontissa tapahtuneesta aika-avaruuden muodonmuutoksesta. Aika ja avaruus ovat vaihtaneet paikkaa uudelleen. Singulariteetti ei enää sijaitse tulevaisuudessa, vaan havaitsijan kanssa samassa ajan hetkessä. Muodoltaan Kerrin singulariteetti ei ole piste, vaan rengasmainen. Tämä rengas hohtaa vaikeasti kuviteltavaa valoa; sen ympärillä syntyy ja tuhoutuu satunnaisia säteilyhiukkasia. 

Toinen Kerrin singulariteetin yllättävä ominaisuus on sen repulsiivisuus; se hylkii siihen putoavia kappaleita ja heijastaa siihen osunutta valoa. Repulsio riippuu kulmasta, josta singulariteettia tarkastellaan. Se on suurimmillaan singulariteetin pyörimisakselin suunnassa ja katoaa ainoastaan, kun singulariteettia lähestytään sivusuunnasta. Singulariteetin ympärille muodostuu kolmas fotonisfääri; valonsäteet kiertävät singulariteettia niillä alueilla, joilla hylkivä voima ja vetovoima ovat tasapainossa. 

Nyt Hullulla Metafyysikolla on edessään kolme vaihtoehtoa. Tylsin vaihtoehto lienee singulariteetin lähestyminen sivulta päin; tämä merkitsisi pikaista kuolemaa vuorovesivoimien repimänä. Toinen vaihtoehto on rengasmaisen singulariteetin läpäiseminen sen keskeltä. Kolmas vaihtoehto on singulariteetin ohittaminen ja lentäminen uudestaan sisemmän horisontin läpi.  (Se aika-avaruuden muutos joka teki singulariteetista näkyvän, tekee mahdolliseksi myös sen välttämisen.) 

Jos Hullu Metafyysikko päättää lentää singulariteetin läpi, hän päätyy negatiivisena avaruutena tunnetulle alueelle. Negatiivinen avaruus on kerta kaikkiaan kummallinen; etäisyys singulariteetista muuttuu miinusmerkkiseksi. Tämä on eri asia kuin  singulariteetin taakse kiertäminen. Singulariteetin läpäissyt matkailija päätyy kokonaan uuteen ulottuvuuteen.

Valitettavasti suhteellisuusteoria ei kerro, mitä negatiivinen avaruus oikeastaan tarkoittaa tai missä se sijaitsee. Negatiivisessa avaruudessa ei ole tapahtumahorisonttia, vaan singulariteetti pysyy kaiken aikaa näkyvillä. Riittävän kaukana singulariteetista avaruuden kaarevuus muuttuu laakeaksi. Negatiivinen avaruus ei siis poikkea mitenkään meidän havaitsemastamme avaruudesta. Kuitenkaan kyseessä ei liene meidän avaruutemme; tähtitieteilijät eivät ole havainneet missään ”alastomia”, nähtävissä olevia singulariteetteja.

Aiemmassa artikkelissa varoitin lukijaa vakavasti singulariteettien pahatapaisuudesta. Koska singulariteetti kieltäytyy noudattamasta luonnonlakeja, mikä tahansa vuorovaikutus sen kanssa saattaisi sotkea luonnonlait koko maailmankaikkeudessa. Tämän vuoksi fyysikot uskovat kosmisen sensuurin periaatteeseen, joka estää alastomien singulariteettien olemassaolon. Jokaisen todellisen singulariteetin on oltava tapahtumahorisontin vaatettama. (Uskovaiset ovat siis oikeassa nähdessään pornografian turmiollisena.) 

Negatiivisen avaruuden singulariteettia ympäröi munkkirinkilän muotoinen  alue, jossa on mahdollista liikkua äärettömällä nopeudella. Tämä mahdollistaa ajassa taaksepäin matkustamisen. Hullu Metafyysikko saattaisi pahimmassa tapauksessa päätyä nyrkkitappeluun eri ikäisten kaksoisolentojensa kanssa. (Ristiriitaisena persoonana hän ei aina tule kovin hyvin toimeen itsensä kanssa.) 

Tämän kammottavan vaihtoehdon säikäyttämänä Hullu Metafyysikko ei varmaankaan uskaltaudu negatiiviseen avaruuteen, vaan päättää poistua singulariteetin läheisyydestä lentämällä uudestaan sisemmän horisontin läpi. Hän ei ole varma mitä hän mahtaa tässä vaiheessa nähdä; mahdollisesti hänen silmiensä eteen avautuu maailmankaikkeuden ääretön tulevaisuus. Joka tapauksessa hän päätyy valkeana aukkona tunnetulle alueelle. Nyt hänen on mahdollista poistua mustasta aukosta, valkeaa aukkoa ympäröivän antihorisontin läpi. 

Hullun Metafyysikon itsemurhasuunnitelma näyttää nyt menneen perusteellisesti pieleen. Kuoleman asemasta hän on päätynyt uuteen maailmankaikkeuteen. Tarkalleen ottaen suhteellisuusteoria ei kerro, onko metafyysikko nyt jossain toisessa todellisuudessa, vaiko hyvin kaukaisessa osassa tämänpuoleista todellisuuttamme. Joka tapauksessa edessä lienee yllin kyllin mielenkiintoista tutkittavaa. 

Itsemurhat ovatkin usein turhan aikaisia ratkaisuja – koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuudella on tarjottavanaan.

Yllättävään pelastumiseen kuitenkin liittyy varjopuoli. Pudotessaan ulomman horisontin läpi Hullu Metafyysikko on kuluttanut ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta äärettömän paljon aikaa. Samoin valkean aukon horisontista nousemiseen kuluu ääretön ajanjakso. Hullu Metafyysikko on siis matkustanut äärettömän kaukaiseen tulevaisuuteen. Vaikka hän ei ole omasta näkökulmastaan kuollut, hän on kaikkien tuntemiensa ihmisten ja koko tuntemansa maailman näkökulmasta peruuttamattomasti rajan toisella puolella. 

Kohottuaan valkeasta aukosta metafyysikko havaitsee sen muuttuneen mustaksi aukoksi. Koska valkeasta horisontista nouseminen vaatii äärettömän ajan, valkeat aukot sijaitsevat äärettömän kaukaisessa menneisyydessä. Nyt metafyysikko olisi vapaa syöksymään mustaan aukkoon uudelleen ja toistamaan edellä kuvatun seikkailun. Kerrin musta aukko avaa portit äärettömään ketjuun uusia maailmankaikkeuksia.

Kuten aiemmassakin artikkelissa, Hullun Metafyysikon on lopuksi tuotettava lukijalle pettymys. Edellä kuvattu kosminen matka ei todennäköisesti ole mahdollinen. Sisemmässä horisontissa tapahtuva äärettömän sinisiirtynyt valonleimahdus luultavasti tuhoaa minkä tahansa fysikaalisesti mahdollisen avaruusaluksen. Itse asiassa leimahdus saattaa tuhota jopa itsensä horisontin. Kerrin musta aukko on teoreettinen idealisaatio, joka perustuu oletukseen, että musta aukko sijaitsee täydellisen tyhjässä avaruudessa. (Tällaisten todellisuutta yksinkertaistavien idealisaatoiden käyttäminen on välttämätöntä, koska suhteellisuusteorian yhtälöiden ratkominen on suunnattoman vaikeaa.) Tämä tyhjän avaruuden oletus rikkoutuu mustaan aukkoon uskaltautuvan matkailijan tai jopa sinne putoavan valon vaikutuksesta. Fyysikoille ei liene selvää mitä tällöin tapahtuu; luultavasti mustan aukon sisäinen rakenne muuttuu tavalla, joka estää valkeaan aukkoon siirtymisen. Tätä tulkintaa tukee se fakta, että tähtitieteilijät eivät ole havainneet yhtään valkeaa aukkoa, ainakaan havaitsemassamme avaruuden osassa.

Vieläkin suurempi ongelma aiheutuu siitä, että suhteellisuusteorian pätevyydestä mustan aukon sisäosissa ei ole varmuutta. Vaikka suhteellisuusteoria ennustaa aurinkokuntamme kappaleiden kiertoradat hämmästyttävällä tarkkuudella, teoria luultavasti rikkoutuu mustan aukon kaltaisissa äärimmäisissä olosuhteissa. Mustan aukon realistiseen kuvailemiseen tarvittaisiin painovoiman kvanttiteoria, toisin sanoen teoria, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan. Tällaista teoriaa ei valitettavasti olla keksitty. (Joitain hapuilevia yrityksiä on olemassa; Hullu Metafyysikko aikoo tarkastella niitä myöhemmässä artikkelissaan.) Toistaiseksi mustan aukon sisäosat edustavat suurta tuntematonta. Tämä lieneekin soveliasta kuolemaa symboloiville taivaankappaleille.

Lissee lukemista löytyypi tiältä ja tiältä.