Tässä artikkelissa Hullu Metafyysikko luo yleissilmäyksen mielenfilosofisiin teorioihin. Aihepiirin monimutkaisen ja epäselvän ominaislaadun vuoksi mielenfilosofisia teorioita ei liene mahdollista luokitella yhdellä oikealla tavalla. Lukijan ei siis kannata nähdä Hullun Metafyysikon esittämää luokittelua ehdottomana totuutena, vaan eräänä mahdollisena hahmotustapana.

 

Esitän teoriat ensin taulukkona, jonka jälkeen käyn eri teorioita tarkemmin läpi. Kokonaisuuden hahmottamista saattaa helpottaa, jos lukija avaa artikkelin kahteen ikkunaan, joista toisessa tarkastelee taulukkoa ja toisessa tekstiä.

 

Monismi	Fysikalistinen monismi	Eliminatiivinen materialismi
		Reduktionistinen materialismi
		Emergentti materialismi
	Idealistinen monismi	Solipsistinen
		Pluralistinen
		Absoluuttinen
	Kaksoisaspektiteoria Neutraali monismi
	Panpsykismi
Dualismi	Interaktionaalinen
	Epifenomenaalinen
	Emergentti

 

Mielenfilosofisten teorioiden perustavanlaatuisin jako voidaan tehdä monismin ja dualismin välillä. Monismin mukaan on olemassa vain yksi substanssi (perusaines tai perusrakenneosa). Fysikalistisen monismin mukaan tämä substanssi on fysiikan tuntema aine. Ymmärrettävistä syistä fysikalismi on luonnontieteen edustajien usein suosima näkökanta. Idealistisen monismin mukaan substanssi on olemukseltaan henkinen. Tällaista näkemystä edusti 1700-luvun omaleimainen filosofi piispa Berkeley, jonka mukaan maailma on olemassa vain Jumalan ajatuksissa. 

 

Dualismin mukaan aineellinen ja henkinen todellisuus koostuvat kahdesta erillisestä substanssista. Tämän näkemyksen tunnetuin edustaja lienee 1600-luvulla vaikuttanut René Descartes, jonka mukaan käpyrauhanen toimii sielun ja ruumiin ”liittymäkohtana”.

 

Fysikalistinen monismi voidaan jakaa karkeasti kolmeen pääsuuntaukseen: Eliminatiiviseen materialismiin, reduktionistiseen materialismiin ja emergenttiin materialismiin. Eliminatiivisen materialismin perusajatus on sangen suoraviivainen: tietoisuutta tai kvalioita ei ole olemassa. Tietoisuus ja tietoisuuden tilat nähdään ”keittiöpsykologisina” käsitteinä, jotka hälvenevät olemattomiin täsmällisen tieteellisen tutkimuksen edessä. Tällaista kantaa tarkastelee muun muassa Daniel Dennett teoksessaan ”Tietoisuuden Selitys”.

 

Reduktionistisen fysikalismin mukaan tietoisuus on olemassa, mutta se on reduktiivisesti selitettävissä aineellisten ilmiöiden (kuten aivojen toiminta) avulla. Reduktiivisella selittämisellä tarkoitetaan monimutkaisten ilmiöiden pilkkomista yksinkertaisempiin rakenneosiin. Esimerkiksi perinnöllisyys voidaan selittää dna-molekyylin avulla, tai revontulet Auringosta sinkoutuvien sähköisten hiukkasten avulla. Reduktionistisia mielenfilosofian teorioita on lukemattomia. Esimerkiksi representaatioteorioiden mukaan tietoisuuden tilat ovat aivoihin muodostuvia ”kuvia” (representaatioita) ympäristöstämme.

 

Emergentti materialismi näkee tietoisuuden emergenttinä ilmiönä. Emergenssi voidaan kiteyttää sanontaan ”kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa”. Esimerkkinä voimme tarkastella aineen olomuotoja: yksikään atomi ei ole erikseen tarkasteltuna kiinteä, nestemäinen tai kaasumainen, vaan nämä ominaisuudet ilmaantuvat suurten atomijoukkojen kollektiivisessa käyttäytymisessä. Tietoisuus voisi vastaavalla tavalla emergoitua suuren hermosolujoukon käyttäytymisestä.

 

Fysikalismin tapaan myös idealismi voidaan jakaa erilaisiin versioihin. Äärimmäisimmän version, solipsismin, mukaan vain minun tietoisuuteni on olemassa. Solipsismi ei ymmärrettävistä syistä nauti suurta suosiota tieteilijöiden tai edes filosofien keskuudessa. Pluralistisen idealismin mukaan tietoisuuksia on olemassa monia; havaitsemamme todellisuus muotoutuu eri tietoisuuksien ”yhteistyön” tuloksena. Absoluuttisen idealismin mukaan on olemassa yksi jumaltietoisuus tai maailmansielu (absoluutti), jonka tietoisuudessa kaikki olevainen sijaitsee. Tällainen näkemys esiintyy esimerkiksi hindulaisessa metafysiikassa.

 

Fysikalismin ja idealismin muodostaman perusjaon lisäksi myös hienopiirteisemmät monistiset kannat ovat mahdollisia. Kaksoisaspektiteorian mukaan substanssilla on sekä aineellisia että henkisiä ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet voivat ilmentyä eri tavoin eri tilanteissa; esimerkiksi aivot ilmentävät henkisiä ominaisuuksia voimakkaammin kuin kivenmurikka. (Sivumennen sanoen, Hullun Metafyysikon suosikkifilosofi, Benedictus Spinoza, edusti kaksoisaspektiteoriaa.) Neutraalin monismin mukaan substanssi ei ole aineellinen eikä henkinen. Neutraali monismi muistuttaa reduktionistista materialismia, mutta soveltaa reduktion ideaa symmetrisemmin; sekä aineelliset että henkiset ilmiöt ovat reduktiivisesti selitettävissä perussubstanssin avulla.

 

Panpsykisminä tunnettu kanta on vaikeasti luokiteltavissa: se voidaan nähdä idealismin alalajina, dualismin alalajina tai itsenäisenä teoriana. Panpsykismin mukaan alkeishiukkasilla on henkisiä ominaisuuksia, tai alkeishiukkaset rakentuvat pohjimmiltaan henkisestä substanssista. Esimerkiksi elektroneilla voisi olla alkeellinen tietoisuuden tila, sisäinen tunne ”elektronina olemisesta”.

 

Dualismi jakaa todellisuuden kahteen substanssiin, aineelliseen ja henkiseen. Esimerkiksi kristinuskon käsitys aineettomasta sielusta edustaa dualismia. Dualismin yleisyys ja viehätysvoima perustuvat ainakin osittain siihen, että dualismi vastaa läheisesti intuitiivista, vaistomaista kokemustamme mielen ja ruumiin keskinäisestä suhteesta.

 

Dualistiset teoriat poikkeavat toisistaan sen suhteen, millaisena ne näkevät substanssien keskinäisen vuorovaikutuksen. Interaktionaalisen dualismin mukaan vuorovaikutus on kaksisuuntainen; aine vaikuttaa mieleen ja mieli aineeseen. Tämän näkökannan ongelmana nähdään tieteessä suosittu kausaalisen sulkeuman periaate (causal closure), jonka mukaan aineellisilla ilmiöillä voi olla vain aineellisia syitä. Kausaalisen sulkeuman periaatetta perustellaan fysiikan tuntemilla säilymislaeilla, kuten energian säilymislaki.

 

Epifenomenaalinen dualismi kiistää kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen substanssien välillä; aine vaikuttaa henkiseen substanssiin, mutta ei päinvastoin. Aivojen ja mielen suhde muistuttaa höyryjunan suhdetta sen yläpuolella leijuvaan höyrypilveen; juna synnyttää höyrypilven, mutta pilvi ei vaikuta mitenkään junan liikkeeseen. Tämän näkemyksen vahvuutena on yhteensopivuus kausaalisen sulkeuman periaatteen kanssa. Ongelmana on epäintuitiivisuus; ihmisellä on vahva vaistomainen kokemus, että mielemme toiminta vaikuttaa aineellisen kehomme käyttäytymiseen.

 

Emergentti dualismi muistuttaa emergenttiä materialismia sikäli, että tietoisuus nähdään emergenttinä, kollektiivisen tason ilmiönä. Erona on emergentin dualismin perustuminen vahvaan emergenssiin. Vahvassa emergenssissä monimutkaiset kokonaisuudet noudattavat ”korkeamman tason” luonnonlakeja, jotka eivät ole selitettävissä alkeishiukkasten välisten lainalaisuuksien avulla. Emergentti dualismi eroaa "sieludualismista" siten, että henkiset ilmiöt ovat riippuvaisia aineellisista ilmiöistä. Suhde aineen ja tietoisuuden välillä ei kuitenkaan ole selitettävissä tunnetun fysiikan keinoin; tietoisuus ”kohoaa” aineesta tuntemattomien lainalaisuuksien määräämällä tavalla.

 

Olen jättänyt taulukossa mainitsematta mysterianismin, koska on epäselvää voidaanko kyseistä kantaa laskea varsinaiseksi mielenfilosofiseksi teoriaksi. Mysterianismin mukaan ihmisen ei ole periaatteessakaan mahdollista ymmärtää oman tietoisuutensa olemusta. Tämä synkkä asiain tila voisi johtua ihmislajin älyllisestä rajoittuneisuudesta, tai tietoisuuteen itseensä liittyvistä rajoituksista. Oman tietoisuuden ymmärtäminen saattaa olla yhtä lailla mahdotonta kuin itsensä nostaminen niskasta tarttumalla.

 

Hullu Metafyysikko toivoo antaneensa tässä artikkelissa lukijalle tuntuman mielenfilosofian monitahoisesta luonteesta. Erilaisten teorioiden ja tulkintojen moninaisuus tekee vaikeaksi yksiselitteisten johtopäätösten vetämisen mihinkään suuntaan. Aiemmassa artikkelissa tarkastelin Frank Jacksonin tietoargumenttia. Mikäli argumentti oletetaan päteväksi, se näyttää poissulkevan ainakin reduktiivisen ja emergentin materialismin; näihin kantoihin on vaikea sovittaa ajatusta ei-fysikaalisen tiedon olemassaolosta. Tietoargumentin kanssa yhteensopivia kantoja voisivat olla idealismin eri muodot, kaksoisaspektiteoria, interaktionalistinen ja emergentti dualismi sekä panpsykismi. Epifenomenaalinen dualismi, neutraali monismi ja eliminatiivinen materialismi näyttävät vaikeammin tulkittavilta. Epifenomenaalinen dualismi sallii ei-fysikaalisen todellisuuden, mutta kausaalisen vuorovaikutuksen puute tekee hankalaksi ymmärtää, kuinka siitä voitaisiin saada tietoa. Neutraali monismi perustuu reduktion ajatukseen, joten se saattaa ajautua samankaltaisiin ongelmiin kuin reduktiivinen materialismi. Eliminatiivinen materialismi ei varsinaisesti vastaa tietoargumenttiin, mutta voisi mitätöidä sen merkityksettömänä näennäisongelmana.

 

Aihepiiristä kiinnostuneet voivat löytää lisää informaatiota täältä ja täältä.