Kolmantena tietoisuuden kummallisena ominaisuutena tarkastelen riippumattomuutta (independence). Tietoisuuden tilat eivät tunnu olevan selkeästi määriteltävässä yhteydessä mihinkään muihin asian tiloihin.

 

Maryn ja Miran ihmeellistä elämää käsittelevässä artikkelissa pohdiskelimme käänteisenä spektrinä tunnettua ajatuskoetta. Valon allonpituudet ja subjektiivisesti kokemamme värikvaliat näyttävät liittyvän toisiinsa jonkin lainalaisuuden mukaisesti. Ihminen aistii esimerkiksi aallonpituuden 550 nanometriä vihreänä ja aallonpituuden 450 nanometriä sinisenä. Mutta miksi asia ei yhtä hyvin voisi olla päinvastoin? Jos joku näkisi syntymästään asti taivaan vihreänä ja ruohon sinisenä, hän ei luultavasti koskaan huomaisi näkevänsä värejä eri tavoin kuin muut; hän olisi oppinut nimittämään ”siniseksi” sitä väriä jonka näkee taivaalla ja ”vihreäksi” sitä väriä, jonka näkee ruohikossa.

 

Tuntuisi houkuttelevalta päätellä jokaisen ihmisen näkevän värit suunnilleen samalla lailla aivojemme yhtäläisen rakenteen vuoksi. Mutta toisaalta eri ihmisten aivojen välillä on myös pieniä yksilöllisiä eroja. Lienee vaikea päätellä, kuinka herkästi nämä erot lopulta vaikuttavat kokemiimme kvalioihin. Äärimmäisessä tapauksessa saatamme kaikki kokea värit täysin eri tavoin. Kenties mikään minun kokemani väri ei millään lailla muistuta mitään kenenkään muun kokemaa väriä.

 

On äärimmäisen vaikea kuvitella kuinka tämä kysymys voitaisiin ratkaista tieteellisesti. Tietoisuuden tilojen yksityisyyden vuoksi niitä ei voida mitata ulkoapäin, emmekä niiden sanoinkuvaamattomuuden vuoksi pysty kuvailemaan niitä toisillemme.

 

Käänteisen spektrin ajatuskokeessa sivuutamme yksilölliset erot aivojen rakenteissa tarkastelemalla hypoteettisia kaksoisolentoja. Voisiko olla olemassa ihminen, joka on aineelliselta rakenteeltaan täsmälleen kaltaiseni, mutta kuitenkin kokee värit eri tavoin? Käänteisen spektrin argumentti voidaan kiteyttää seuraavasti:

 

1. Jos fysikalistinen todellisuuskäsitys on pätevä, ei ole olemassa mahdollista maailmaa, jossa fyysinen kaksoisolentoni kokisi värit eri tavoin kuin minä.

2. Mutta on olemassa mahdollinen maailma, jossa fyysinen kaksoisolentoni kokee värit eri tavoin kuin minä.

3. Siis fysikalistinen todellisuuskäsitys on puutteellinen.

 

Metafysiikan kielenkäytössä ”mahdollisella maailmalla” tarkoitetaan ikäänkuin vaihtoehtoista, mahdollista historian kulkua. On esimerkiksi olemassa mahdollinen maailma, jossa Tony Halme voitti NBA-liiton titteliottelun Yanice Kingboa vastaan. Jos fysikalistinen todellisuuskäsitys on pätevä, tietoisuuden tilat ovat pohjimmiltaan aineellisia ilmiöitä, tai riippuvat aineellisista ilmiöistä loogisesti välttämättömällä tavalla. Tässä tapauksessa ei selvästikään ole mahdollista, että kaksoisolentoni kokisi värit eri tavoin kuin minä.

 

Oletusta 2. näyttää äärimmäisen vaikealta tutkia tieteellisesti. Jos on mahdotonta mitata kokemiamme värikvalioita edes tässä maailmassa, vielä hankalampaa on tutkia kaikkia mahdollisia maailmoja. Mutta intuitiivisen, vaistomaisen ymmärryksemme perusteella oletus 2. tuntuu pätevältä. On erittäin helppoa kuvitella kaksoisolentoni, joka näkee taivaan vihreänä, ja on oppinut lapsuudestaan asti nimittämään ”sinikseksi” sitä, mitä minä nimitän ”vihreäksi”.

 

Tässä kohtaa huomaamme olennaisen eron tieteen ja metafysiikan välillä. Tiede hyödyntää keskeisenä tiedon lähteenä havaintoja ja mittaustuloksia. Metafysiikassa keskeinen tiedon lähde on metafyysinen intuitio, vaistomainen näppituntumamme olemassaoloa koskevista asioista. Metafyysinen intuitio on tiedonlähteenä kiistanalainen. Jyrkimmät tieteellisen maailmankuvan kannattajat näkevät metafysiikan horoskooppeihin verrattavana pseudotieteenä.

 

Kuten lukija arvannee, Hullu Metafyysikko suhtautuu metafysiikkaan suopeammin. Pseudotieteet usein esittävät yksiselitteisesti virheellisiä väitteitä asioista, jotka ovat tutkittavissa havaintojen avulla. Metafysiikka taas tutkii kysymyksiä, jotka liian syvällisiä ja perustavan laatuisia ollakseen lähestyttävissä havaintojen kautta. Metafyysinen intuitio on tietenkin epävarma tiedon lähde. Toisaalta emme tunne mitään parempaakaan keinoa tutkia havainnot ylittäviä asioita. Jos ylipäänsä haluamme harjoittaa metafysiikkaa, näyttää välttämättömältä hyväksyä epävarmuus osana pelin sääntöjä.

 

Jos luotamme metafyysiseen intuitioon ja oletamme jonkin mahdollisen kaksoisolentoni näkevän värit eri tavalla kuin minä, tietoisuuden tilat eivät voi olla identtisiä aineellisten ilmiöiden kanssa, tai riippua niistä loogisesti välttämättömällä tavalla. Tässä tapauksessa fysikalistisen todellisuuskäsityksen täytyisi olla jollain lailla puutteellinen.

 

Toinen tietoisuuden riippumattomuutta havainnollistava ajatuskoe perustuu metafyysisten zombien käsitteeseen. Metafysiikassa zombilla ei tarkoiteta haudasta noussutta epäkuollutta, vaan olentoa, joka näyttää täydellisesti ihmiseltä ja käyttäytyy kuten ihminen, mutta jolla ei ole minkäänlaisia tietoisuuden tiloja. Pohditaan esimerkiksi tilannetta, jossa kuvaan auringonlaskua videokameralla. Minun ja kameran välillä näyttää olevan olennainen ero; minä koen subjektiivisesti pilvimuodostelmien värit ja kauneuden, kun taas kamera käsittelee informaatiota mekaanisella, kuolleella tavalla. Metafyysinen zombi olisi ikäänkuin monimutkaisempi versio videokamerasta. Se vastaanottaisi silmillään auringonlaskua koskevaa informaatiota ja tulostaisi suustaan lauseen ”kylläpäs on kaunis auringonlasku”. Kuitenkaan sen sisäisessä maailmassa ”ei olisi ketään kotona”; siltä puuttuisi sisäinen, elämyksellinen näkökulma käsittelemäänsä informaatioon.

 

Zombi-argumentti fysikalistista todellisuuskäsitystä vastaan voidaan kiteyttää seuraavasti:

 

1. Jos fysikalistinen todellisuuskäsitys on pätevä, missään mahdollisessa maailmassa ei asu zombi-kaksoisolentoani.

2. Mutta jossain mahdollisessa maailmassa asuu zombi-kaksoisolentoni.

3. Siis fysikalistinen todellisuuskäsitys on puutteellinen.

 

Oletus 1. vaikuttaa itsestäänselvältä; jos tietoisuus on aineellinen tai aineesta riippuvainen ilmiö, fyysisesti täsmälleen samanlaisella kaksoisolennollani on pakko olla tietoisuuus. Oletusta 2. taas lienee mahdotonta tutkia tieteellisesti. Kuitenkin se vaikuttaa intuitiivisesti uskottavalta; on helppo kuvitella kaksoisolentoni vailla tietoisuuden tiloja. (Jos lukija kokee tämän vaikeana, kuvittelu onnistuu ehkä helpoimmin kolmivaiheisena prosessina; luo ensin mielikuva jostain tiedottomasta oliosta, esimerkiksi kivestä, sitten kuvittele olentoa, joka käyttäytyy päällepäin samalla lailla kuin sinä itse, ja lopuksi yhdistä nämä mielikuvat.)

 

Kun Hullu Metafyysikko on keskustellut zombeista ystäviensä kanssa, vaistomaiset reaktiot tuntuvat vaihtelevan; osa näkee zombit täysin käsittämättömänä ideana, osa mahdollisena mutta eksoottisena ajatusleikkinä, ja osa todellisena mahdollisuutena. Hullun Metafyysikon mielestä zombit ovat tietyllä tavalla jopa luontevampi ja todentuntuisempi mahdollisuus kuin tietoiset olennot.

 

Havainnollistan asiaa pohtimalla atomien joukkoa, jota pikkuhiljaa kasvatetaan suuremmaksi ja monimutkaisemmaksi. On helppo kuvitella, että yksittäisellä atomilla ei ole mitään sanoinkuvaamattomia ja ulkopuolelta mittaamattomia ominaisuuksia. Jos liitämme yhteen kaksi tai kolme atomia, systeemi muuttuu monimutkaisemmaksi, mutta varmasti siinä ei edelleekään ole mitään sanoinkuvaamatonta. Ja sama tuntuisi pätevän miten moneen atomiin tahansa; miljoonan miljardin atomin kokoelma olisi suunnattoman monimutkainen, mutta ei periaatteessa sanoinkuvaamaton. Kuitenkin elävien olentojen kohdalla tapahtuu jotain odottamatonta. Atomiryppään kasvaessa riittävän mutkikkaaksi siihen ilmaantuu sanoinkuvaamattomia ominaisuuksia, joita ei voi havaita kukaan tai mikään muu kuin atomirypäs itse. Tämä on Hullun Metafyysikon mielestä kummallisempi ajatus kuin atomiryppään säilyminen käsitteellisesti kuvailtavana ja ominaisuuksiltaan mitattavana.

 

Olen kolmessa viimeisimmässä artikkelissä käsitellyt tietoisuuden kolmea kummallista ominaisuutta: välittömyyttä, sanoinkuvaamattomuutta ja riippumattomuutta. Kaikkin näihin ominaisuuksiin liittyy omat hämmentävät paradoksinsa. Fysikalistisen maailmankuvan kannattajat voivat olettaa näiden paradoksien ratkeavan tulevaisuudessa tietomme lisääntyessä. Tai kenties paradoksit voitaisiin tulkita epäselvästi määritellyiksi näennäisongelmiksi, jotka hälvenevät tietomme ja käsitejärjestelmämme terävöityessä. Toisaalta tämän hetkisen ymmärryksemme perusteella on vaikea kuvitella, kuinka paradoksit voisivat olla periaatteessakaan ratkaistavissa. Eikä meillä ole muuta mahdollisuutta kuin muotoilla todellisuuskäsityksemme parhaan tämänhetkisen ymmärryksemme perusteella. Tässä prosessissa Hullu Metafyysikko ei näkisi kovinkaan rehellisenä ratkaisuna paradoksien täydellistä sivuuttamista. 

 

Lisää aihepiiriin liittyvää lukemista täällä ja täällä.