Epifenomenalismilla tarkoitetaan mielenfilosofista kantaa, jonka mukaan mielen ja ruumiin välinen kausaalinen yhteys on yksisuuntainen; aineelliset aivomme vaikuttavat mieleen, mutta mieli ei vaikuta aivoihin. Mielen ja aivojen suhdetta voidaan verrata höyryjunan ja höyrypilven väliseen suhteeseen. Pilvi leijailee aina junan yllä, mutta ei vaikuta junan liikkeeseen, vaan on pikemminkin epäolennainen sivutuote.

 

steam-train-1849291_960_720.jpg

 

Epifenomenalismi on mielenfilosofisena kantana sikäli erikoinen, että vain harvat kannattavat sitä, eikä sen tueksi voida löytää kummoisia argumentteja. Kyseessä on eräänlainen välimuoto dualismin ja materialismin välillä. Epifenomenalismin kannattajat uskovat ruumiista erillisen mielen tai ”sielun” olemasssaoloon, mutta toisaalta näkevät luonnontieteelliset argumentit dualismia vastaan vaikeasti kumottavina.

 

Keskeinen luonnontieteellinen argumentti dualismia vastaan on kausaalisen sulkeuman periaate, jonka mukaan fysikaalisilla tapahtumilla voi olla ainoastaan fysikaalisia syitä. Jos mieli tai sielu on aineeton, se ei voi periaatteen mukaan vaikuttaa aineellisten aivojen tapahtumiin.

 

Kausaalisen sulkeuman periaatteessa voidaan nähdä ongelmana kysymys, mitä loppujen lopuksi tarkoitetaan sanalla ”fysikaalinen”. Ehkäpä kyse on niistä olioista ja ilmiöistä, joita fysiikka tutkii. Mutta koska fysiikkaa koskeva tietomme on edelleen mitä suurimmassa määrin epätäydellistä, ”fysikaalisen” määrittely saattaa olla veteen piirretty viiva.

 

Ehkä selkeimpiä merkkejä mielen epäfysikaalisuudesta voisivat olla mielen sanoinkuvaamattomuus ja yksityisyys. Subjektiivisia mielen sisältöjä (kvaliat) näyttää olevan mahdotonta kuvailla käsitteellisesti – esimerkiksi ruusun tuoksua on mahdotonta kuvailla henkilölle, jolta synnynäisesti puuttuu hajuaisti. Vastaava sanoinkuvaamattomuus ei päde fysikaalisiin olioihin. Niitä voidaan kuvailla ainakin matemaattisilla käsitteillä.

 

Epifenomenalismissa näyttää olevan keskeisenä ongelmana epäintuitiivisuus. Meillä on vahva kokemus siitä, että mielemme ilmiöt vaikuttavat fyysisen ruumiimme toimintaan. Jos esimerkiksi haen jääkaapista oluen, koen kehoni toiminnan aiheutuvan siitä psyykkisestä ilmiöstä, että mieleni tekee humaltua. Epifenomenalismin mukaan subjektiivinen tunteeni ”haluan humaltua” ei aiheita oluen hakemista, vaan on eräänlainen merkityksetön sivutuote. Tässä tulkinnassa tuntuu olevan jotain syvästi paradoksaalista. Toisaalta tulkinta ei liene millään lailla loogisesti ristiriitainen, mutta se on täydellisesti ristiriidassa sen kanssa miten koen itseni ja toimintani.

 

Epiofenomenalismi johtaa vaikeuksiin myös vapaan tahdon suhteen. Kuinka meitä ihmisiä voitaisiin pitää vastuullisina teoistamme, jos psyykkiset ilmiömme eivät tosiasiassa vaikuta toimintaamme? Tosin Hullun Metafyysikon näkökulmasta vapaa tahto ei muodosta epifenomenalismille suurtakaan ongelmaa, koska en muista syistä usko vapaan tahdon olemassaoloon.

 

Kaikkein hämmentävimpiin sfääreihin päädytään pohdittaessa epifenomenalismia tieto-opillisesta näkökulmasta. Oletetaan että lausun lauseen ”minulla on subjektiivisia tietoisuuden tiloja”. Olen vahvasti taipuvainen pitämään tätä lausetta totena. Mutta miksi tämä lause on tosi? Epifenomenalismin mukaan subjektiiviset tietoisuuden tilani eivät voi vaikuttaa siihen, että suuni muotoilee mainitun lauseen. Ja yleensä tieto edellyttää jonkinlaista kausaalista yhteyttä tiedon ja tiedetyn tosiasian välillä. Lause voisi tietenkin olla sattumanvaraiseesti tosi; suuni lausuu lauseen ”minulla on tietoisuuden tiloja”, vaikka tietoisuuden tilani eivät tosiasiassa vaikuta suuni toimintaan. Tämä tuntuu äärimmäisen paradoksaaliselta. Omat tietoisuuden tilani tuntuvat kutakuinkin varmimmalta tiedolta, mitä minulla voi olla mistään asiasta.

 

Vaikka epifenomenalismi ei nauti filosofien keskuudessa suurtakaan suosioita, monissa ei-epifenomenaalisissa teorioissa voidaan nähdä epäilyttävästi epifenomenalistisia piirteitä. Esimerkiksi fysikalismin mukaan henkiset tilat ovat identtisiä fysikaalisten tilojen kanssa. (Esimerkiksi pelko voisi olla identttinen tiettyjen aivoalueiden aktivoitumisen kanssa.) Mutta aiheuttavatko henkiset tilat fyysisiä vaikutuksia henkisten ominaisuuksiensa vuoksi, vai niistä huolimatta? Pohditaan esimerkkinä oopperalaulajaa, joka laulaa sanan ”rakkaus” hyvin korkealla äänellä, joka saa lasin rikkoutumaan. Lasin rikkoutuminen ei selvästikään aiheutunut sanan merkityssisällöstä, vaan sen voimakkuudesta ja taajuudesta. Lasi olisi rikkoutunut yhtä lailla, vaikka laulaja olisi laulanut sanan ”lätkämaila”. Tilanne muistuttaa epäilyttävästi epifenomenalismia; vaikka henkinen tila aiheuttaa fyysisiä vaikutuksia, se ei aiheuta niitä henkisen sisältönsä vuoksi, vaan fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi. Fysikalismi voidaan siis nähdä rappeutuvan käytännössä epifenomenalismiksi.

 

Epifenomenalismi lukeutuu mielenfilosofiassa Hullun Metafyysikon lempiaiheisiin – se on kummallista, paradoksaalista ja aivot nyrjäyttävää, mutta saattaa silti olla totta.