Panpsykismillä tarkoitetaan mielenfilosofista kantaa, jonka mukaan kaikilla olioilla, jopa kivillä ja atomeilla, on psyykkisiä ominaisuuksia. Panpsykismi ei oikeastaan ole mielenfilosofinen teoria, vaan metateoria, ”sateenvarjo” jonka alle voidaan koota useita teorioita. Esimerkiksi dualismista tai reduktionistisesta materialismista voidaan esittää panpsykistiset versiot, jossa kaikella on sielu, tai jokaisella oliolla on fyysisiksi tiloiksi redusoituvia psyykkisiä ominaisuuksia.

 

 

Panpsykismiä muistuttava kanta on animismi, jonka mukaan kaikella olevalla on älykäs, korkealle kehittynyt mieli. Monien luonnonkansojen keskuudessa uskottiin kivillä tai puilla olevan mieli, jonka kanssa voi neuvotella ja jota voi lepyttää uhrilahjoin. Nykyisin yleisin panpsykismin muoto on paneksperientalismi, jonka mukaan kaikella on tietoisia kokemuksia. Esimerkiksi atomin tietoisuus voisi olla äärimmilleen yksinkertaistettu, mutta laadultaan samanlainen versio ihmisen tietoisuudesta.

 

Toinen panpsykismiä muistuttava kanta on panteismi, Maailmankaikkeuden näkeminen Jumalana. Panteistit voivat olla samanaikaisesti panpsykistejä (kuten Hullun Metafyysikon suosikkifilosofi Benedictus Spinoza), mutta panteistin ei tarvitse välttämättä nähdä kaikkea olevaa tietoisena, eikä panpsykistin tarvitse nähdä maailmankaikkeutta jumalallisena.

 

Panpsykismin puolesta on kehitelty monenlaisia argumentteja. Argumentti jatkuvuudesta perustuu analogiaan mielen ja elottomien kappaleiden välillä. Esimerkiksi muisti nähdään mielen toiminnan kannalta olennaisena. Tarkastellaan nyt jokea, joka uurtaa tulvakausien aikana rotkon kallioon. Nyt kallio tietyllä tavalla ”muistaa” aiemmat tulvat, koska osaa seuraavan tulvan tullen johdattaa vedet virtaamaan samaa reittiä. Laajemmin ajatellen mielen tunnusmerkki on ympäristöön reagoiminen. Jopa atomit reagoivat ympäristöönsä, esimerkiksi virittymällä korkeataajuista säteilyä sisältävissä ympäristöissä.

 

Argumentti jatkuvuudesta on toki altis erilaisille vastaväitteille. Ensinnäkin voidaan kiistää muistin (tai muiden vastaavien analogisten piirteiden) olennainen asema mielen toiminnassa, tai sitten voidaan väittää analogian murtuvan liian pitkälle venytettynä.

 

Jatkuvuus-argumentin toinen mahdollinen versio perustuu evoluutioon. Historiassa näemme katkeamattoman jatkumon, jonka toisessa päässä on psyykkisillä ominaisuuksilla varustettu ihminen, ja toisessa ääripäässä joukko elottomia atomeja, jotka ovat juuri muodostamassa ensimmäistä elävää olentoa. Jos panpsykismi ei ole totta, johonkin kohtaan tätä jatkumoa pitäisi vetää viiva, jonka toisella puolella psyykkiset ominaisuudet ovat läsnä ja toisella eivät. Mutta tällaisen viivan vetäminen mihin tahansa kohtaan vaikuttaisi äärimmäisen mielivaltaiselta. Pitäisikö viiva vetää ihmisen ja simpanssin väliin, vai simpanssin ja koiran väliin, vai koiran ja hiiren väliin…? Rajan vetämisen vaikeudesta päästään näppärästi eroon, jos päätellään, ettei mitään rajaa ole olemassa.

 

Panpsykismin puolesta voidaan argumentoida myös ex nihilo nihil fit -tyyppisillä argumenteilla. Tämän ajatuksen mukaan psyykkiset ominaisuudet eivät voi syntyä ei-psyykkisestä, joten psyykkisten ominaisuuksien on täytynyt olla mukana maailmankaikkeudessa jo alun perin, kenties alkusingulariteetista tai ensimmäisestä Planckin mittakaavan kokoisesta hitusesta asti.

 

Tälle argumentille voidaan esittää vastaväitteeksi emergentti materialismi; kenties psyykkiset ominaisuudet nousevat emergenssin kautta ei-psyykkisistä lähtökohdista. (Emergenssillä tarkoitetaan laadullisesti uudenlaisten ominaisuuksien ilmaantumista monimutkaisiin kokonaisuuksiin; esimerkiksi veden nestemäisyys on emergentti ominaisuus, jota ei esiinny yksittäisissä vesimolekyyleissä.) Toisaalta kenelläkään ei ole aavistustakaan kuinka tällainen emergenssi voisi psyykkisten ilmiöiden kohdalla tapahtua. Kaikki havaintomme emergenssistä liittyvät fyysisten ilmiöiden emergenssiin toisista fyysisistä ilmiöistä. Tähän verrattuna psyykkisten ilmiöiden emergenssi fyysisistä näyttää vaikeammin ymmärrettävältä.

 

Panpsykismiä vastaan voidaan esittää väite, ettei meillä ole minkäänlaista näyttöä psyykkisistä ominaisuuksista kivissä, atomeissa tai missään yksinkertaisissa järjestelmissä. Mutta toisaalta, meillä ei ole ehdotonta näyttöä psyykkisistä ominaisuuksista edes muissa ihmisissä (vierastietoisuuden ongelma). Me ihmisetkään emme voi todistaa psyykkisiä ominaisuuksiamme muuten kuin reagoimalla, joten miksi alkeishiukkasten reagointi ei kelpaisi yhtä lailla todisteeksi niiden psyykkisistä ominaisuuksista?

 

Toinen panpsykismin vaikeus on kombinaatio-ongelma. Jos esimerkiksi ihmisen mieli rakentuu hyvin monista atomien mielistä, mikä sitoo yhteen lukemattomien atomien mielet yhdeksi ihmismieleksi? Tässä kohtaa panpsykisti ehkä joutuu turvautumaan emergenssiin. Kenties monimutkaisemmat tai korkeamman tason mielet nousevat emergentisti atomien matalan tason psyykkisistä ominaisuuksista.

 

Tämä näyttää tasoittavan tilejä panpsykismin ja emergentin materialismin välillä. Jos emergentin materialismin kannattaja joutuu likaamaan näppinsä vaikeasti ymmärrettävän emergenssin kanssa, ei panpsykistikään selviydy kokonaan ilman emergenssiä. Mutta vertailu lienee silti panpsykismille edullinen. Korkeamman tason psyykkisten ominaisuuksien emergoituminen matalan tason psyykkisistä ominaisuuksista näyttää helpommalta kuin psyykkisten ominaisuuksien emergenssi kokonaan ei-psyykkisistä lähtökohdista.

 

Olemmepa panpsykismistä mitä mieltä tahansa, ainakin se kohoaa filosofisten teorioiden outous-asteikossa lähelle huippulukemia. Ajatus että atomit, kivet ja puut tuntevat tai aistivat tuntuu samaan aikaan lapsellisen typerältä ja kiehtovan johdonmukaiselta. Kenties luolissa asuvat esi-isämme osuivat animistisissa uskomuksissaan lähelle totuutta, tavalla jota eivät osanneet kuvitella.

 

Aihepiiristä kiinnostuneille lisää lukemista täällä.