Tämä artikkeli on jatkoa edelliselle artikkelille ”Vapauden kieltäjän mietelmiä”.

 

Determinismi tai vapaan tahdon puute nähdään varsinaisena mörkönä moraalia pohtivien keskuudessa. Determinismin nähdään tuhoavan moraalin ja suistavan yhteiskuntamme anarkiaan. (Viittaan vapaan tahdon puuttumiseen yksinkertaisuuden vuoksi käsitteellä ”determinismi”, vaikka tarkalleen ottaen sekä vapaan tahdon puute että determinismi pitävät sisällään erilaisia kantoja.) Tässä artikkelissa pohdin determinismiin liittyviä väärinkäsityksiä ja sen vaikutuksia moraaliimme, elämäämme ja yhteiskuntaamme.

 

puppet-puppet_002.jpg

 

Kuva 1. Determinismi näkee ihmisen itsensä ulkopuolisten voimien sätkynukkena.

 

Eräs determinismiin liittyvä väärinkäsitys on se, että maailmassa ilman vapaata tahtoa ei olisi mahdollista tehdä lainkaan valintoja. Mutta pienet lapset ja eläimet, joiden ei yleensä katsota omaavan vapaata tahtoa, tekevät valintoja. Esimerkiksi susi tekee valinnan lähteäkö seuraamaan jäniksen jälkiä vai jatkaako päivänokosiaan. Samoin erilaiset elottomat luonnonilmiöt tekevät valintoja; esimerkiksi ukkospilvi valitsee iskeäkö salamallaan puuhun vai kirkontorniin. (Kyseessä ei toki ole tietoinen valinta, mutta voitanee silti lukea jonkinlaiseksi valinnaksi.)

 

Toinen väärinkäsitys on se, että ilman vapaata tahtoa ihminen ei voi vaikuttaa tulevaisuuteensa. Äkkiseltään tämä ajatus tuntuu ymmärrettävältä. Jos tulevaisuus on jo lukkoonlyöty, kuinka voisimme vaikuttaa siihen? Mutta tällaisessa päättelyssä on porsaanreikä. Valintamme ovat osa niissä kausaalisissa ketjuissa joiden kautta tulevaisuus on ennaltamäärätty. Valinnoillamme on siis merkitystä; ne tekevät tulevaisuudesta sen mikä se on. On helppo löytää esimerkkejä tulevaisuuteen vaikuttamisesta ilman vapaata tahtoa. Suden valinta lähteä seuraamaan jäniksen jälkiä vaikuttaa sekä jäniksen kohtaloon että suden kokemaan nälkään. Ukkospilven valinta iskeä kirkontorniin saa kirkon palamaan poroksi, jolloin kirkkokansa jää vaille paikkaa Jumalan palvelemiseen.

 

Entä tuhoaako determinismi moraalin? Hullun Metafyysikon mielestä menneisyyteen suuntautuva moraalinen vastuu tuhoutuu, mutta tulevaisuuteen suuntautuvat velvollisuudet eivät. Moraaliset velvollisuudet ovat psyykessämme sijaitsevia uskomuksia, jotka vaikuttavat valintoihimme, jotka edelleen vaikuttavat tulevaisuuteen. Jos esimerkiksi Hullun Metafyysikon äiti on opettanut hänelle rehellisyyden tärkeyden, Hullu Metafyysikko tämän opetuksen vuoksi palauttaa kadulta löytämänsä lompakon ja vaikuttaa lompakon omistajaan tuottamalla hänelle iloa ja helpotusta. Tällainen prosessi ei missään kohtaa vaadi vapaan tahdon olemassaoloa.

 

Vastuun kohdalla on tärkeää huomata, että determinismi ei tuhoa kaikkia vastuun lajeja. Menneisyyteen suuntautuvan vastuun ohella voidaan puhua tulevaisuuteen suuntautuvasta vastuusta. Jos Hullu Metafyysikko nimitetään laivan kapteeniksi, hänellä on vastuu pyrkiä tulevaisuudessa tekemään turvallista merenkulkua edistäviä valintoja. Moraalisen vastuun lisäksi voidaan puhua myös kausaalisesta vastuusta. X on kausaalisesti vastuussa Y:stä, mikäli Y:hyn vaikuttanut kausaalinen ketju kulkee X:n kautta. Esimerkiksi vialliset jarrut voivat olla kausaalisessa vastuussa autokolarista. Samoin laivan kapteeni voi olla kausaalisessa vastuussa laivan törmäämisestä jäävuoreen. Kausaalisesti vastuullisen yksilön tai ilmiön tunnistaminen auttaa negatiivisten tapahtumien ennaltaehkäisyssä. Esimerkiksi autokolarista vastuussa olevan osan vaihtaminen ehkäisee tulevia kolareita, ja laivan kapteenin vaihtaminen ehkäisee tulevia merionnettomuuksia.

 

Entä kuinka determinismi vaikuttaa oikeusjärjestelmään? Eikö ole väärin tuomita rikollisia vankilaan sellaisten tekojen vuoksi, jotka universumi on ennaltamäärännyt heidät tekemään? Tällainen päätelmä on oikean suuntainen; rikolliset eivät ole vastuussa rikoksistaan. Mutta moraalinen vastuu ei ole ainoa peruste vankilatuomiolle. Vankilalla voidaan nähdä ennaltaehkäisevä vaikutus; sen luoma pelote estää ihmisiä sortumasta rikoksiin. Lisäksi vankilalla voidaan nähdä kasvattava vaikutus; ihannetapauksessa se aikaansaa henkistä kasvua, joka saa rikolliset kääntymään rikolliselta polultaan. Ja kolmanneksi vankilalla on ympäristöä suojeleva vaikutus; sarjamurhaajien sulkeminen loppuiäkseen vankilaan suojelee muita ihmisiä heidän rikoksiltaan. Vankilatuomiot ovat näiden kolmen vaikutuksensa vuoksi perusteltuja riippumatta vapaan tahdon olemassaolosta.

 

On valitettavasti todettava, että nykyinen vankilajärjestelmä ei erityisen hyvin suoriudu kasvattavasta tehtävästään. Vankilat muodostuvat rikollisten korkeakouluiksi, jossa vangit oppivat toisiltaan herjuuksia. Lisäksi vankilan sosiaaliseen yhteisöön sopeutuminen vaatii kovan jätkän identiteettiä, jonka omaksuminen ei ehkäise herjuuksien tekemistä vapautumisen jälkeen. Vankila suoriutuisi paremmin kasvattavasta tehtävästään, mikäli vangit eläisivät pienryhmissä suhteellisen hyvissä oloissa, ja mielekästä tekemistä, koulutusta sekä psykiatrista apua olisi saatavilla. (Koska Hullun Metafyysikon blogi edustaa eskapistista pakoa abstrakteihin todellisuuden tasoihin, hän pyytää lukijoiltaan anteeksi tätä valitettavaa syrjähdystä konkreettiseen todellisuuteen.)

 

Edellä olen pohdiskellut mihin determinismi ei johda. Mutta mihin se johtaa? Onko sillä jotain annettavaa elämäämme? Keskeinen determinismin seuraus on koston mielettömyys. Koska Hullun Metafyysikon vihamies ei ole vapaasti valinnut loukkaavia tekojaan, Hullun Metafyysikon ei tule hautoa kostoa. Koston lisäksi myös itsesyytökset ovat mielettömiä. Kun Hullu Metafyysikko huomaa tehneensä väärän valinnan, hänen tulee oppia virheestään, mutta hänen ei tule tuhlata voimiaan syyllisyyden tunteessa piehtarointiin. Determinismi johtaa täydelliseen anteeksiantoon sekä itseä että muita kohtaan.

 

Voidaan kysyä miksi sitten kostonhalu ja syyllisyyden tunne ovat ihmisessä niin syvään juurtuneita, jos ne kerran ovat perusteettomia. Osasyy tähän lienee vapaan tahdon illuusio. Koska ihminen ei näe valintoihinsa vaikuttaneita syitä, hän kokee syyn itsessään, ja samoin näkee muiden olevan syyllisiä. Toinen syy lienee evoluutiopsykologinen. Lajinkehityksemme aikana sekä syyllisyys että kostonhimo ovat palvelleet hyödyllisiä päämääriä. Syyllisyydentunne ohjaa ihmisen oppimaan virheistään ja pyytämään anteeksi niiltä joita vastaan on rikkonut, millä on eittämätön sosiaalisia suhteita helpottava vaikutus. Kostonhimo ohjaa ihmistä puolustamaan itseään ja luomaan pelotteen, joka ennaltaehkäisee väärinkäytösten kohteeksi joutumista. Nämä tunteet ovat siis rajallisessa määrin hyödyllisiä, mutta muuttuvat taakaksi kasvaessaan liiallisiin mittasuhteisiin, kuten esimerkiksi syyllisyydelle käy masennuksen yhteydessä.

 

Vaikka deterministinen moraali vaikuttaa johdonmukaiselta, on sen toteuttaminen suunnattoman vaikeaa. Vain harvat ihmiset (joihin Hullu Metafyysikko ei kuulu) kykenevät antamaan anteeksi itselleen ja vihollisilleen. Deterministinen moraali näyttää olevan ”enkelten moraalia”, joka edustaa meille ihmisille saavuttamatonta ideaalia. Tämä pätee ihanteisiin yleensäkin; ihanteet ovat suuntaviittoja jotka osoittavat meille suunnan, eivät päämääriä jotka olisivat saavutettavissa.

 

On mielenkiintoista huomata, että monien uskontojen ja moraalisten opettajien ajatuksissa on deterministinen vivahde. Esimerkiksi kristinusko kehottaa meitä antamaan anteeksi vihamiehillemme, koska Jumala on anteeksiantanut meille. Samoin kristinusko kehottaa meitä luopumaan syyllisyydestä, koska Jeesus on sovittanut syntimme. Determinismi päätyy samoihin lopputuloksiin abstraktin filosofisen päättelyn kautta. Determinismi ei tuhoa moraalia, vaan vahvistaa moraalisten opettajiemme arvokkaimmat opetukset.