Tämä artikkeli on jatkoa edelliselle artikkelille ”Vapauden mysteeriot”. Tässä artikkelissa pyrin perustelemaan kantaani, jonka mukaan vapaata tahtoa ei moraalisessa merkityksessä ole olemassa, toisin sanoen ihminen ei ole valinnoistaan moraalisesti vastuussa. Esittämäni argumentit ovat omiani, eli niitä ei sellaisenaan löydy aihepiirin kirjallisuudesta. (Argumenttien perusideat ovat kyllä saaneet eri lähteistä vaikutteita.) Perustelen kantaani neljällä argumentilla.

 

Ei Kolmatta Vaihtoehtoa -argumentti

 

1. Jokainen ihmisen valinta on joko ennaltamääräytynyt tai satunnainen tai jokin näiden yhdistelmä.

2. Jos valinta on ennaltamääräytynyt, se ei ole vapaa.

3. Jos valinta on satunnainen, se ei ole vapaa.

4. Jos valinta on sekoitus ennaltamääräytymistä ja satunnaisuutta, se ei ole vapaa.

5. Siis mikään ihmisen valinta ei ole vapaa.

 

Oletus kohdassa 1. tuntuu intuitiivisesti selvältä: On vaikea kuvitella mikä voisi olla kolmas vaihtoehto ennaltamääräytymisen ja satunnaisuuden lisäksi.

 

Oletusta 2. perustelen edellisessä artikkelissa esitetyillä inkombatibilismia tukevilla argumenteilla. Jos ihmisen valinnat ovat seurausta tapahtumista ennen hänen syntymäänsä, hän ei selvästikään ole valinnoistaan vastuussa; eihän hän ole voinut vaikuttaa tapahtumiin ennen syntymäänsä.

 

Oletus 3. vaikuttaa itsestään selvältä, eihän kukaan ole vastuussa sattumasta. Samoin oletus 4. vaikuttaa itsestäänselvältä. Jos ennalta määräytynyt valinta ei ole vapaa, eikä satunnainen valinta ole vapaa, myöskään näiden yhdistelmä ei selvästikään ole vapaa. Päätelmä 5. seuraa johdonmukaisesti aiemmista oletuksista.

 

Argumentin heikoin kohta lienee oletus 1. Tässä kohtaa libertarianistit voivat vedota edellisessä artikkelissa mainittuun agenttikausaatioon, ihmisen kykyyn toimia itse kausaalisten ketjujen aloittajana. Agenttikausaatio voisi olla kolmas vaihtoehto edeltä määräytymisen ja sattuman lisäksi. Libertarianistien mielestä agenttikausaatio on intuitiivisesti tuttu ja uskottava; onhan meillä kaikilla lapsuudestamme asti kokemus kyvystämme toimia itse valintojemme alkulähteenä.

 

Tieteen näkökulmasta agenttikausaatio tuntuu kummalliselta; fysiikka ei tunne aiempien tapahtumien ja sattuman lisäksi mitään kolmatta kausaalisten ketjujen aloittajaa. Mutta koska Hullu Metafyysikko ei halua rajoittua tieteelliseen maailmankuvaan, hän tarkastelee agenttikausaatiota filosofisesta, ei tieteellisestä näkökulmasta.

 

Ensimmäisenä mieleen tuleva argumentti agenttikausaatiota vastaan perustuu Occamin partaveitsenä tunnettuun periaatteeseen. Kyseisen periaatteen mukaan selitysten tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Agenttikausaatio vaikuttaa tarpeettomalta selityksiä monimutkaistavalta oletukselta. Kokemuksemme siitä että olemme itse valintojemme alkulähde voidaan yksinkertaisimmin selittää sillä, ettemme näe valintoihimme vaikuttavia syitä. Tällaisten näkymättömien syiden olemassaolo vaikuttaa ilmeiseltä. Aivoissamme on miljardeja hermosoluja, emmekä voi tietoisesti mitenkään havainnoida kaikkien niiden toimintaa.

 

Toinen ja ehkä vahvempi peruste agenttikausaatiota vastaan on se, ettei agenttikausaatio näytä mitenkään eroavan sattumasta. Agenttikausaatio ja sattuma muistuttavat toisiaan sikäli, ettei kumpikaan ole aiempien tapahtumien aiheuttama, ja molemmilla on kyky aloittaa kausaalisia ketjuja. Mikä siis on niiden välinen ero? Jollei tätä eroa määritellä, agenttikausaatio näyttää tyhjältä käsitteeltä vailla merkitystä.

 

 

Eternalismi-argumentti

 

Eternalismilla tarkoitetaan filosofista kantaa, jonka mukaan aika on ikuisesti olemassa oleva kokonaisuus, jossa mennyt ja tulevaisuus ovat yhtä lailla olemassa. Tähän näkemykseen perustuva argumentti on seuraava:

 

1. Jos vapaa tahto on olemassa, menneisyydellä ja tulevaisuudella täytyy olla jokin olennainen ero.

2. Mutta menneisyydellä ja tulevaisuudella ei ole olennaista eroa.

3. Siis vapaata tahtoa ei voi olla olemassa.

 

Kohta 1. vaikuttaa itsestäänselvältä. Arkielämässämme hahmotamme menneisyyden lukkoon lyötynä ja tulevaisuuden ikäänkuin haarautuvana tienä, jossa on tarjolla useita vaihtoehtoja. Mutta jos tulevaisuus on yhtä lailla lukkoon lyöty kuin menneisyyskin, vapaata tahtoa ei voi olla olemassa. Tämä vaikuttaa ilmeiseltä edellisessä artikkelissa esitetyn Seurausargumentin perusteella.

 

Pykälää 2. voidaan perustella suhteellisuusteorialla, jonka mukaan nykyhetkeä ei voida yksikäsitteisesti määritellä. Eri liiketiloissa olevat havaitsijat havaitsevat nykyhetken eri tavoin. Jos esimerkiksi Hullu Metafyysikko istuu nojatuolissa ja hänen kaverinsa Järkevä Metafyysikko kävelee huoneen poikki, heidän nykyhetkensä havaitun maailmankaikkeuden toisella laidalla eroavat sadoilla vuosilla. Sama pätee tietenkin käänteisesti. Jos havaitun maailmankaikkeuden toisella laidalla on kaksi humanoidia, joista toinen istuu ja toinen kävelee, heidän nykyhetkensä Maapallolla eroavat sadoilla vuosilla. Koska kummankin näkemykset ovat yhtä lailla tosia, menneisyydellä ja tulevaisuudella ei näytä olevan olennaista eroa; toimiihan nykyhetki rajana menneen ja tulevan välillä.

 

Tässä kohtaa suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan suhde vaikuttaa epäselvältä. Kvanttimekaniikan olennaisena osana on aaltofunktion romahdus. Kyseisessä ilmiössä alkeishiukkanen on aluksi monessa paikassa yhtä aikaa, mutta havainnon tuloksena kadottaa aavemaisen jakautuneisuutensa ja sijoittuu yhteen pisteeseen. Tämä tuntuu aikaansaavan eron menneisyyden ja tulevaisuuden välille; menneisyys jossa aaltofunktio ei ole romahtanut eroaa olennaisesti tulevaisuudesta, jossa aaltofunktio on romahtanut. Hullulla Metafyysikolla ei ole selkeää näkemystä suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan suhteesta tässä asiassa. Kenties joudumme odottamaan painovoiman kvanttiteoriaa, joka yhdistää tällä hetkellä yhteensopimattomat teoriat.

 

Koska Hullu Metafyysikko ei halua rajoittaa ajatuksiaan tieteelliseen maailmankuvaan, hän tarkastelee menneisyyden ja tulevaisuuden suhdetta myös filosofisesta näkökulmasta. Vaikka me ihmiset näemme menneisyyden ja tulevaisuuden välillä eron, aikaa ulkopuolisesta näkökulmasta tarkasteltaessa eri ajanhetkien välillä näyttää vallitsevan samankaltaisuus. Jokainen hetki on menneisyyttä jostain toisesta hetkestä katsottuna, ja tulevaisuutta jostain toisesta hetkestä katsottuna.

 

Päätelmä kohdassa 3. näyttää seuraavan johdonmukaisesti aiemmista oletuksista.

 

 

Ensimmäinen Valinta -Argumentti

 

Mainittakoon että tämä argumentti on kokonaan Hullun Metafyysikon itse keksimä, toisin sanoen argumentin perusideaa ei löydy (ainakaan Hullun Metafyysikon tiedon mukaan) mistään aihepiirin kirjallisuudesta.

 

1. Tarkastellaan tilannetta jossa ihminen on tekemässä ensimmäistä vapaata valintaansa (joskus lapsuudessa). Nyt valinta joko määräytyy täysin ihmisen omista ajatuksista ja tunteista ennen valintaa, tai määräytyy jostain tekijästä hänen omien ajatustensa ja tunteidensa ulkopuolelta.

2. Jos valinta määräytyy täysin ihmisen omista aiemmista ajatuksista ja tunteista, se ei voi olla vapaa.

3. Jos valinta määräytyy jostain tekijästä ihmisen omien ajatusten ja tunteiden ulkopuolella, tämä ei ole vapautta lisäävä vaan vähentävä tekijä.

4. Siis ihminen ei voi tehdä ensimmäistä vapaata valintaansa.

5. Siis ihminen ei koskaan voi tehdä vapaita valintoja.

 

Kohta 1. vaikuttaa itsestäänselvältä.

 

Kohta 2. perustuu siihen, että ihmisen omat ajatukset ja tunteet ennen ensimmäistä vapaata valintaa eivät ole vapaasti valittuja (koska ihminen ei ole vielä tehnyt ensimmäistä vapaata valintaansa). Jos siis ensimmäinen vapaa valinta määräytyy jostain joka ei ole vapaasti valittua, ensimmäinen vapaa valinta ei voikaan olla vapaa. Tätä Hullu Metafyysikko perustelee edellisessä artikkelissa esitetyn Alkulähdeargumentin avulla.

 

Kohta 3. näyttää itsestään selvältä. Jos valintaan vaikuttaa jokin tekijä ihmisen omien ajatusten ja tunteiden ulkopuolelta, tämä ei selvästikään ole vapautta lisäävä vaan pikemminkin vähentävä tekijä. Esimerkiksi jos valintaan vaikuttaa humanoidien asentama aivoimplantti tai ihmiseen ruiskutettu huumausaine, nämä eivät ole vapautta lisääviä, vaan sitä vähentäviä tekijöitä.

 

Kohdat 4. ja 5. näyttävät seuraavan johdonmukaisesti aiemmista kohdista. Jos ihminen ei koskaan pääse tekemään ensimmäistä vapaata valintaa, hän ei pääse tekemään myöskään toista tai kolmatta.

 

Argumentin kiistanalaisin kohta näyttää olevan pykälä 3. Onko ihmisen psyyke yhtä kuin hänen ajatuksensa ja tunteensa? Voisiko jokin ajatusten ja tunteiden ulkopuolella sijaitseva psyyken osa vaikuttaa valintoihin? Hindulaisessa filosofiassa tunnetaan atman, ihmisen syvin olemus, joka ei ole samaistettavissa henkilökohtaisen persoonan tai yksilöllisyyden kanssa. Tämä näyttäisi kumoavan oletuksen kolme; ajatusten ja tunteiden ulkopuolelta alkunsa saava valinta voisi olla peräisin ihmisen syvimmästä olemuksesta, josta ihminen oletettavasti on moraalisessa vastuussa.

 

Luonnontieteellisen maailmankuvan kannattajat voivat kiistää atmanin olemassaolon, koska länsimainen psykologia ei sellaista tunne. Mutta kuten aiemmin todettua, Hullu Metafyysikko ei halua rajoittua luonnontieteelliseen maailmankuvaan. Atmanin olemassaolo tuntuisi saavan tukea meditaatiokokemuksista. Hullun Metafyysikon harjoittaessa meditaatiota hän kokee toisinaan tarkastelevansa omia ajatuksiaan ja tunteitaan ulkopuolelta, ikäänkuin jostain korkeammasta todellisuudesta käsin. On vaikea ottaa kantaa onko tällainen korkeampi todellisuus aito vai illuusio.

 

Vapaan tahdon ongelman ratkaisijana atman ei kuitenkaan vaikuta ongelmattomalta. Atmanin tekemien valintojen täytyisi ilmeisesti perustua agenttikausaatioon, muutoinhan valinnat olisivat peräisin jostain ensimmäistä vapaata valintaa edeltävistä tapahtumista, tai satunnaisia, jolloin atman ei voisi kiertää argumentin loppupäätelmää. Oletus atmanista on siis altis samalle kritiikille jota sovelsin Ei Kolmatta Vaihtoehtoa -argumentissa.

 

 

Totuusarvo-argumentti

 

Tällä argumentilla yritän perustella edellisessä artikkelissa mainittua loogista determinismiä, jonka mukaan vapaa tahto on loogisesti mahdoton, toisin sanoen mahdoton kaikissa kuviteltavissa olevissa universumeissa.

 

1. Tulevaisuutta koskevilla propositioilla (väitelauseilla) on totuusarvo (eli ne ovat joko oikeita tai vääriä).

2. Jos tulevaisuutta koskevilla propositioilla on totuusarvo, tulevaisuus on ennaltamäärätty.

3. Jos tulevaisuus on ennaltamäärätty, vapaata tahtoa ei voi olla olemassa.

4. Siis vapaata tahtoa ei ole olemassa.

 

Kohta 1. tuntuu itsestäänselvältä: Kun esitämme tulevaisuutta koskevan proposition, se joko on totta tai ei ole, vaikka emme tiedäkään vielä asian laitaa. Oletetaan esimerkiksi että Pekka väittää ”Matti ja Maija eroavat ensi vuonna”. Kun Maija sitten potkaisee Matin pihalle, ainakin Hullulla Metafyysikolla on taipumus sanoa Pekalle menneessä aikamuodossa ”olit oikeassa”. Tuntuu selvälle, että Pekka oli oikeassa jo ennustuksen lausuessaan, ei vasta sitten kun ennustus toteutui.

 

Myös oletus 2. tuntuu ilmeisen todelta. Jos on tänä päivänä totta että Matti ja Maija eroavat ensi vuonna, ainakin Hullulle Metafyysikolle syntyy vaikutelma, että Matti ja Maija eivät voi olla eroamatta, toisin sanoen tulevaisuus on edeltämäärätty.

 

Kohta 3. perustuu aiemmassa artikkelissa esiteltyihin inkompatibilismia tukeviin argumentteihin. Kohta 4. on johdonmukainen seuraus aiemmista pykälistä.

 

Oletuksia 1. ja 2. voidaan yrittää kiistää monin tavoin. Voidaan kysyä onko tulevaisuutta koskevilla propositioilla todellakin totuusarvo, vai saavatko ne totuusarvonsa vasta kyseessä olevan tapahtuman tapahtuessa. Voidaan myös pohtia merkitseekö tulevaisuutta koskevien propositioiden totuusarvo todellakin tulevaisuuden edeltämääräytymistä. Propositiot ovat abstrakteja olioita, joilla ei ole kausaalista vaikutusvoimaa. Proposition ei siis voi sanoa kausaalisesti määräävän tulevaisuuden tapahtumia. Mutta silti tekisi mieli sanoa, että propositioiden totuusarvo kertoo tulevaisuuden olevan ennaltamäärätty, vaikka propositioilla ei olisikaan kausaalista roolia ennaltamääräytymisessä.

 

Looginen determinismi muistuttaa aiemmassa artikkelissa mainittua teologista determinismiä. Jos on olemassa kaikkitietävä Jumala, Hän tietää ennalta ihmisten valinnat. Tässä tapauksessa ihmisellä ei näytä olevan mahdollisuutta valita toisin. Jumalan olemassaolo on toki kiistanalainen kysymys. Mutta päätelmä ei näytä riippuvan siitä onko Jumala tosiasiassa olemassa. Vaikka Häntä ei olisi olemassa, Hänen olemassaolossaan ei näytä olevan mitään loogista ristiriitaa. Jos on loogisesti mahdollista, että kaikkitietävä Jumala olisi olemassa, tulevaisuus näyttää loogisesti lukkoonlyödyltä riippumatta Jumalan tosiasiallisesta olemassaolosta.

 

Looginen determinismi näyttää olevan ristiriidassa kvanttimekaniikan kanssa. Kvanttimekaniikassa aaltofunktion romahdus on ainakin nykyisen ymmärryksemme mukaan aidosti satunnainen tapahtuma, joka avaa tulevaisuudelle useita vaihtoehtoja. Hullulla Metafyysikolla ei ole selkeää kantaa kvanttimekaniikan ja loogisen determinismin suhteeseen. Äkkiseltään hän on taipuvainen pitämään loogisen tason argumentteja voimakkaampina kuin luonnontieteellisiä, vajavaisiin havaintoihimme perustuvia argumentteja.

 

Hullu Metafyysikko on nyt esittänyt neljä argumenttia vapaan tahdon olemassaoloa vastaan. Mikäli argumentit ovat päteviä (kuten Hullu Metafyysikko uskoo), vapaan tahdon ja siten myös moraalisen vastuun olemassaolo vaikuttaa vahvasti kyseenalaiselta. Seuraavassa artikkelissa Hullu Metafyysikko tarkastelee vapaan tahdon puuttumisen vaikutuksia moraaliin ja elämäämme.