Ontologinen argumentti tunnetaan yrityksenä todistaa Jumalan olemassaolo. Vaikka Hullu Metafyysikko on päättänyt olla sotkeutumatta uskonnonfilosofiaan, hän käsittelee ontologista argumenttia sen huomattavasti laajemman, uskonnon ulkopuolelle yltävän filosofisen mielenkiinnon vuoksi. Todistipa argumentti Jumalan olemassaolon tai ei, sillä kenties voitaisiin saavuttaa vastaus ehkä suurimpaan metafyysiseen kysymykseen ”Miksi on olemassa jotain sen sijaan ettei olisi mitään?”

 

Argumentin kehitti ensimmäisenä Tuomas Akvinolainen. Kuitenkin Hullu Metafyysikko keskittyy Descartesin myöhempään versioon sen suuremman selkeyden vuoksi. Descartes sovelsi argumentissaan Täydellisen Olennon käsitettä. Täydellinen Olento on olento, jolla on kaikki mahdolliset ominaisuudet, ja jonka jokainen ominaisuus on suuruudeltaan maksimaalinen, toisin sanoen täydellisellä olennolla on kaikki perfektiot. Argumentissa lähdetään liikkeelle oletuksesta että Täydellinen Olento ei olisi olemassa. Nyt siltä puuttuisi yksi perfektio, nimittäin olemassaolo. Mutta tämä vaikuttaa ristiriitaiselta, onhan Täydellisellä Olennolla määritelmänsä mukaan kaikki perfektiot. Siis Täydellisen Olennon on pakko olla olemassa.

 

Ensi silmäyksellä argumentti vaikuttaa absurdilta. Voidaanko jonkin asian olemassaolo todellakin todistaa käsitteellisen kikkailun avulla? Toisaalta kysymys olemassaolon perimmäisestä syystä on erittäin hämäräperäinen, joten vastaukseltakin voitanee odottaa hämäräperäisyyttä.

 

Tätä argumentin versiota on kritisoitu monin tavoin. Onko olemassaolo todellakin ominaisuus? Tämä vaikuttaa vahvasti kyseenalaiselta. Oletetaan että Hullu Metafyysikko kuvittelee tuolia täsmentäen mielikuvaa ominaisuus kerrallaan. Ensin hän kuvittelee kiikkutuolia, sitten puusta tehtyä kiikkutuolia, sitten punaista puusta tehtyä kiikkutuolia, ja niin edelleen. Jokainen mielikuvaan lisätty ominaisuus muuttaa sitä jollain tavalla. Mutta olemassaolon lisääminen mielikuvaan ei tunnu muuttavan sitä mitenkään. Jos oliolla X on ominaisuudet A, B ja C, väite ”X on olemassa” ei merkitse olemassaolon lisäämistä ominaisuuksien listaan, vaan tarkoittaa että ominaisuuksilla A, B ja C varustettu olento on olemassa.

 

Vaikuttaa myös kyseenalaiselta onko olemassaolo perfektio. Esimerkiksi Hullun Metafyysikon hikiset sukat ovat olemassa, mutta silti suhteellisen epätäydelliset.

 

Argumentista on muotoiltu toinen versio määrittelemällä välttämätön olemassaolo erääksi Täydellisen Olennon perfektioista. Välttämättömällä olemassaololla tarkoitetaan, että välttämättömän olennon on pakko olla olemassa. Välttämätön olemassaolo on helpompi mieltää perfektioksi kuin pelkkä olemassaolo – esimerkiksi Hullun Metafyysikon sukilla ei ole välttämätöntä olemassaoloa. Tämä argumentin versio voidaan muotoilla seuraavasti:

 

1. Täydellisellä Olennolla on kaikki perfektiot.

2. Välttämätön olemassaolo on perfektio.

3. Siis Täydellisellä Olennolla on välttämätön olemassaolo.

4. Jokainen olento jolla on välttämätön olemassaolo on olemassa.

5. Siis Täydellinen Olento on olemassa.

 

Tässä argumentissa voidaan nähdä ongelmana oletuksen 1. monitulkintaisuus. Se voidaan ymmärtää esimerkiksi ”Jos on olemassa täydellinen olento, sillä on kaikki perfektiot”. Vaihtoehtoinen tulkinta voisi olla ”On olemassa Täydellinen Olento, jolla on kaikki perfektiot”. Nyt edellä kuvattu argumentti näyttää hajoavan kahdeksi versioksi:

 

1. Jos on olemassa Täydellinen Olento, sillä on kaikki perfektiot.

2. Välttämätön olemassaolo on perfektio.

3. Siis jos on olemassa Täydellinen Olento, sillä on välttämätön olemassaolo.

4. Jokainen olento jolla on välttämätön olemassaolo on olemassa.

5. Siis jos on olemassa Täydellinen Olento, se on olemassa.

 

1. On olemassa Täydellinen Olento, jolla on kaikki perfektiot.

2. Välttämätön olemassaolo on perfektio.

3. Siis on olemassa Täydellinen Olento, jolla on välttämätön olemassaolo.

4. Jokainen olento jolla on välttämätön olemassaolo on olemassa.

5. Siis Täydellinen Olento on olemassa.

 

Näistä versioista kumpaisessakaan ei liene paljoa järkeä; ensimmäinen todistaa itsestäänselvyyden, toinen taas todistaa kehämäisesti oman lähtöoletuksensa. Alkuperäinen argumentti siis näyttää perustuvan kieliopilliseen sekaannukseen. Täydellinen Olento saadaan ”todistettua” yhdistämällä ensimmäisen version määritelmällisesti tosi lähtöoletus ja toisen version vaikuttava lopputulos.

 

Ontologisesta argumentista on muotoiltu täsmällisempi modaalinen versio mahdollisten maailmojen käsitteen avulla. Mahdollisilla maailmoilla tarkoitetaan ikään kuin vaihtoehtoisia historian kulkuja, jotka olisivat voineet toteutua. Aktuaalinen maailma on kaikista mahdollisista maailmoista se joka on toteutunut. Aktuaalisessa maailmassa Hullu Metafyysikko on juonut pannullisen kahvia tätä artikkelia kirjoittaessaan. Jossain muussa mahdollisessa maailmassa hän on juonut pullollisen koskenkorvaa, jolloin tämä artikkeli on ajatuksenjuoksultaan huomattavasti esoteerisempi. Jonkin olennon olemassaoloa sanotaan satunnaiseksi (kontingentiksi) mikäli se on olemassa vain osassa mahdollisia maailmoja. Välttämätön Olento taas on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa.

 

Ontologisen argumentin modaalinen versio voidaan muotoilla seuraavasti:

 

1. Täydellisellä Olennolla, mikäli on olemassa, on kaikki perfektiot.

2. Välttämätön olemassaolo on perfektio.

3. Siis Täydellisellä Olennolla, mikäli on olemassa, on välttämätön olemassaolo.

4. Täydellisen Olennon olemassaolo on mahdollista.

5. Siis Täydellinen Olento, jolla on välttämätön olemassaolo, on olemassa ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa.

6. Mikäli välttämätön olento on olemassa yhdessä mahdollisessa maailmassa, se on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa.

7. Siis Täydellinen Olento on olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa.

8. Siis Täydellinen Olento on olemassa aktuaalisessa maailmassa.

 

Argumentti vaikuttaa sangen ovelalta; ensin todistetaan täydellisen ja siis välttämättömän olennon olevan olemassa ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa, mistä voidaan päätellä sen olevan olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa, onhan välttämätön olento määritelmänsä mukaan olemassa kaikissa tai ei yhdessäkään mahdollisessa maailmassa.

 

Argumentin oletukset ja päätelmät näyttävät päteviltä; argumentista on vaikea löytää ilmeistä virhettä. Kuitenkin oletusta 4. on kritisoitu. Ensi silmäyksellä se vaikuttaa pätevältä; emme tunne mitään syytä mikä tekisi Täydellisestä Olennosta mahdottoman. Mutta tilanne saadaan problematisoitua tarkastelemalla olentoa nimeltä Knowno, jonka ominaisuuksiin kuuluu sen tietäminen, että Täydellistä olentoa ei ole olemassa. Knowno näyttää mahdolliselta, koska ei ole olemassa mitään ilmeistä syytä miksei se voisi olla olemassa. Näin ollen se on olemassa ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa. Selvästikään Täydellinen Olento ja Knowno eivät voi olla olemassa samassa mahdollisessa maailmassa. Tästä seuraa, että Täydellinen olento ei voi olla olemassa missään mahdollisessa maailmassa, onhan Täydellinen olento määritelmänsä mukaan olemassa joko kaikissa mahdollisissa maailmoissa tai ei yhdessäkään. Knownon ja Täydellisen Olennon välillä näyttää vallitsevan tasapaino; ne ovat toisensa kumoavia olentoja, jotka mitätöivät toistensa olemassaolon.

 

Leibniz on yrittänyt vastata Knownon haasteeseen perustelemalla Täydellisen Olennon mahdollisuuden. Hänen mukaansa olennon olemassaolo on mahdollista jos sen ominaisuudet eivät ole keskenään ristiriidassa. Hänen mukaansa täydellisen olennon ominaisuudet eivät ole ristiriidassa, koska sillä on vain yksinkertaisia positiivisia ominaisuuksia. Positiivisella ominaisuudella hän tarkoittaa ominaisuutta, joka ei ole minkään ominaisuuden kielto eli negaatio. Esimerkiksi ”punainen” on positiivinen ja ”ei-punainen” negatiivinen. Yksinkertaisella ominaisuudella Leipniz tarkoittaa ominaisuutta, joka ei koostu useista alaominaisuuksista. Olento on hänen mukaansa mahdoton vain, mikäli se sisältää tietyn yksinkertaisen ominaisuuden ja sen kiellon, tai jos se koostuu kahdesta monimutkaisesta ominaisuudesta, jotka sisältävät tietyn ominaisuuden ja sen kiellon. Esimerkiksi ”hevari” on monimutkainen ominaisuus, joka sisältää positiivisen ominaisuuden ”hiukset”, ja ”skini” monimutkainen ominaisuus, joka sisältää negatiivisen ominaisuuden ”ei hiuksia”. Näinollen yksikään olento ei voi olla skini ja hevari samanaikaisesti. Koska Täydellisellä Olennolla on vain positiivisia ominaisuuksia, sen olemassaolo näyttää mahdolliselta. Tämä rikkoo Täydellisen Olennon ja Knownon tasapainon; Täydellisen Olennon mahdollisuudelle on perustelu, kun taas Knownon mahdollisuudelle ei.

 

Leibnizin argumentti vaikuttaa kyseenalaiselta ”positiivisen ominaisuuden” monitulkintaisuuden vuoksi. Esimerkiksi ”yksinkertaisuus” on positiivinen ominaisuus, kun taas samaa merkitsevä ”ei-osista-koostuminen” negatiivinen. Leipnizin oletus että positiiviset ominaisuudet eivät voi olla keskenään ristiriidassa näyttää myös kyseenalaiselta. Tämä voidaan todeta tarkastelemalla kristinuskon Jumalaa. Hänen ominaisuuksiinsa luetaan muunmuassa kaikkitietävyys ja täydellinen vapaus. Mutta nämä molemmat eivät voi toteutua. Kaikkitietävyytensä vuoksi Jumalan täytyy tietää ennalta omat tulevat tekonsa, jolloin Hän ei voi olla täydellisen vapaa; Hän voi tehdä vain ne teot jotka tietää tekevänsä. (Tosin tämä päätelmä voidaan ehkä kiistää olettamalla Jumala aikajatkumon ulkopuolella sijaitsevaksi.)

 

On myös esitetty argumentteja sen tueksi, että välttämätön olento ei ole mahdollinen. Findlayn mukaan välttämättä todet väitelauseet perustuvat sanojen merkityksiin, eivätkä kerro mitään todellisten olentojen olemassaolosta. Esimerkiksi lause ”Kaikki noita-akat ovat naisia” on välttämättä tosi, mutta ei kerro mitään noitien tai naisten todellisesta olemassaolosta. Mutta tällainen käsitys välttämättömyyden luonteesta vaikuttaa vanhentuneelta. Ainakin matematiikasta löytyy välttämättä tosia väitteitä, jotka eivät perustu sanojen merkityksiin.

 

Tämän jokseenkin laajan pohdinnan (Hullu Metafyysikko nostaa hattua niille lukijoille jotka ovat jaksaneet lukea tänne asti) tuloksena ontologinen argumentti ei vaikuta ainakaan kiistattomasti pätevältä. Tämä on harmillista; jos se olisi pätevä, olisi suunnattoman mielenkiintoista pohtia minkä olennon olemassaolon se tarkalleen ottaen todistaa. Täydellinen Olento ei liene minkään uskonnon jumaluus, vaan pikemminkin olemassaolo itsessään, sisältäen maailmankaikkeuden ja kaikki olemassaolevat jumaluudet.