Tässä artikkelissa Hullu Metafyysikko sukeltaa uuteen laajaan ja hämäräperäiseen aihepiiriin, mielenfilosofiaan. Aihe on inspiroinut ihmislajin mielikuvitusta tuhansien vuosien ajan. Monilla ihmisillä on vahva vaistomainen tunne perustavan laatuisesta erosta psyykkisten ilmiöiden ja aineellisen maailman välillä. Käsitys aineettomasta sielusta toistuu lukemattomissa uskonnoissa ja mytologioissa. Toisaalta modernin tieteen nähdään tukevan fysikalistista käsitystä mielestä pohjimmiltaan aineellisena ilmiönä.

 

Havainnollisena johdantona aihepiiriin voimme tarkastella filosofi Frank Jacksonin tietoargumenttina (the knowledge argument) tunnettua ajatuskoetta. Olipa kerran nerokas neurotieteilijä Mary, joka eli koko elämänsä mustavalkeassa huoneessa. Hän opiskeli mustavalkeista oppikirjoista kaiken värejä koskevan fysikaalisen tiedon. Hän oppi kaiken mahdollisen valon aallonpituuksista, väriaineiden kemiasta, silmän toiminnasta ja aivojen näkökeskusten toiminnasta. Kuitenkin häneltä mustavalkeassa huoneessaan puuttui henkilökohtainen kokemus värien näkemisestä.

 

Maryn elämä kokee dramaattisen käänteen Frank Jacksonin heltyessä ja päästäessä hänet ulos vankilastaan. Mary näkee ensimmäistä kertaa itse vihreän ruohon ja sinisen taivaan. Millaisena Mary mahtaa tämän tilanteen kokea? Luultavasti hän kokee voimakkaan elämyksen, että on juuri oppinut väreistä jotain uutta ja äärimmäisen olennaista. Hän tietää nyt miltä värit oikeasti näyttävät.

 

Mielenfilosofiassa tällaisia subjektiivisia, ”sisältä päin koettuja” tietoisuuden tiloja nimitetään kvalioiksi (latinaksi ”quale” = ”mitä lajia”, monikossa ”qualia”). Kvalioiden suhdetta aineelliseen todellisuuteen nimitetään tietoisuuden vaikeaksi ongelmaksi (hard problem of consciousness).

 

Tietoargumentin lopputulos, jonka mukaan Mary oppii huoneesta ulos astuessaan jotain uutta, näyttää olevan ristiriidassa fysikalismin kanssa. Jos tietoisuuden tilat ovat pohjimmiltaan aineellisia, Mary olisi mustavalkeassa huoneessa jo oppinut kaiken väreihin liittyvän, eikä voisi enää oppia mitään uutta.

 

Tietoargumentti on herättänyt valtavia määriä keskustelua ja mielipiteitä. (Maistiaisia täällä.) Ne, jotka näkevät argumentin virheellisenä, eivät ole useinkaan samaa mieltä siitä, missä kohtaa virhe täsmälleen ottaen sijaitsee. Ne, jotka näkevät argumentin pätevänä, ovat erimielisiä siitä, mitä argumentti täsmälleen ottaen todistaa.

 

Argumentti voidaan lähempää tarkastelua varten pilkkoa osiin:

 

1. Mary oppii mustavalkeassa huoneessa kaiken väreihin liittyvän fysikaalisen tiedon.

2. Huoneesta poistuessaan hän oppii jotain uutta.

3. Siis on olemassa todellisuutta koskevaa tietoa, joka ei sisälly fysikaaliseen tietoon.

4. Siis fysikaalinen todellisuuskäsitys on puutteellinen.

 

Pykälä 1. voitaisiin ehkä kyseenalaistaa olettamalla, että kaikki värejä koskeva fysikaalinen tieto ei ole opittavissa mustavalkeista kirjoista. Jos fysikalismi on totta, myös väreihin liittyvät kvaliat ovat fysikaalisia. Kenties Mary saavuttaa täydellisen värejä koskevan fysikaalisen tiedon vasta nähdessään värit itse. Tällä tavoin ajatellen tietoargumentti voitaisiin nähdä kehäpäätelmänä: argumentti ensin määrittelee lähtötilanteen tavalla, joka estää Marya saamasta kaikkea fysikaalista tietoa, ja sitten ”todistaa” fysikaalisen tiedon riittämättömyyden.

 

Mutta tällainen kritiikki ei näytä ainakaan Hullun Metafyysikon mielestä pätevältä. Jos fysikaalisella tiedolla tarkoitetaan maailman aineellista rakennetta ja toimintaa koskevaa tietoa, on vaikea kuvitella, miksi esimerkiksi väriaineiden kemiallisia kaavoja tai piirroksia aivojen rakenteesta ei voitaisi esittää mustavalkeissa oppikirjoissa.

 

Pykälää 1. voidaan kritisoida myös epärealistisuudesta. Yksittäisen ihmisen lienee mahdotonta oppia kaikkia väreihin liittyviä fysikaalisia faktoja. Mutta tämä ei välttämättä estä tarkastelemasta asiaa ajatuskokeena. Mary voitaisiin korvata esimerkiksi superälykkäällä, itsetietoisella tekoälyllä. Tämä ratkaisu tietenkin heikentää ajatuskokeen intuitiivista hahmotettavuutta. Meidän ihmisten on vaikea kuvitella, millä lailla superälykäs tekoäly lopulta hahmottaisi hallussaan olevan yli-inhimillisen tietomäärän. 

 

Hullu Metafyysikko ei kuitenkaan näe edellä kuvatun epävarmuuden tuhoavan kokonaan mahdollisuuttamme ajatuskokeen pohtimiseen. Mihin tahansa inhimilliseen tietoon ja päättelyyn sisältyy rajallisuutemme aiheuttamaa epävarmuutta. Paras vaihtoehtomme lienee pelin pelaaminen mahdollisimman pitkälle niillä korteilla, jotka maailmankaikkeus on meille jakanut.

 

Tietoargumentin suurin epävarmuus näyttää sisältyvän pykälään 2. Oppiiko Mary todella mitään uutta astuessaan ulos huoneesta? Oletetaan, että Maryn sisko Mira on edelleen jäänyt sisälle huoneeseen. Ulkoa palatessaan Mary selittää innosta puhkuen, kuinka hän on juuri oppinut väreistä jotain uutta ja äärimmäisen olennaista. Mutta Miran kysyessä mitä hän on oppinut, Maryn on ilmeisen mahdotonta mitenkään sanoin kuvailla oppimaansa. Hänen oppimansa asian tietosisältö näyttää täsmälleen nollan bitin suuruiselta.

 

Tähän perustuu eräs suosituimmista paradoksin ratkaisuista: Mary ei opi mitään uutta propositionaalista (väitelausein ilmaistavaa) tietoa. Mutta mitä hän sitten oppii? Kenties hän oppii uuden taidon. Tietoargumentissa on puutteena neuropsykologinen epärealistisuus. Aivojen näkötietoa käsittelevät alueet kehittyvät varhaislapsuudessa ihmisen altistuessa näköinformaatiolle. Jos Mary olisi todellakin elänyt koko ikänsä mustavalkeassa huoneessa, hän todennäköisesti ei enää aikuisiällä kykenisi näkemään värejä, vaikka astuisikin ulos huoneesta. Tämä puute ei välttämättä tuhoa argumentin perusideaa. Mary voitaisiin korvata tekoälyllä tai avaruusoliolla, jonka aivoissa tapahtuu sopiva kehitysprosessi hänen nähdessään värit ensimmäisen kerran. Mutta tässä tapauksessa Mary ilmiselvästi oppisi jotain uutta, nimittäin taidon käsitellä aivoissaan väri-informaatiota. Opittu asia olisi sanoinkuvaamaton, koska Mary ei kykenisi itse verbalisoimaan aivojensa ei-verbaalisten alueiden toimintaa.

 

Tämä päätelmä näyttää tuhoavan siirtymän argumentin pykälästä 2. pykälään 3. Vaikka Mary oppii jotain uutta, hän ei opi mitään todellisuutta koskevaa tietoa, vaan uuden tavan tiedon prosessoimiseen.

 

Mutta Hullu Metafyysikko ei ole vakuuttunut arvoituksen lopullisesta ratkeamisesta. Aivojen kyky prosessoida väri-informaatiota on tietenkin ennakkoedellytys värien kvalian kokemiselle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Mary ei oppisi informaation prosessoinnin lisäksi myös jotain muuta. Havainnollistan asiaa ajatuskokeen muunnelmalla. Kuvitellaan ihmiskunnan saavan yhteyden avaruusolioihin, jotka kykenevät näkemään ultraviolettivalon. Luultavasti monet ihmiset kokisivat äärimmäisen kiinnostavana kysymyksen ”miltä ultravioletti näyttää?” (Oletetaan, että avaruusoliot näkisivät kaikki meidän tuntemamme värit ja lisäksi myös ultravioletin. Niiden kokema ultravioletti kvalia ei siis voisi olla mikään tuntemamme pääväri eikä mikään niiden sekoitus.)

 

Tämä äärimmäisen kiinnostava kysymys osoittautuisi äärimmäisen turhauttavaksi. Vaikka kehittäisimme avaruusolioiden kanssa miten rikkaan yhteisen kielen tahansa, niiden olisi mahdotonta selittää meille kokemustaan ultravioletin värin olemuksesta. Vaikka tutkisimme avaruuolioiden silmiä ja aivoja miten tarkasti tahansa, emme koskaan löytäisi sieltä ultraviolettia väriä.

 

Tässä ajatusleikissä mielenkiintoa herättävä asia ei tuntuisi olevan ensisijaisesti kyky ultravioletin valon erottamiseen, vaan ultravioletin aistimuksen sisäinen olemus. Ultravioletin erottaminen voitaisiin helposti toteuttaa teknisten apuvälineiden avulla. Kuvitellaan esimerkiksi silmälaseja, jotka siirtävät ihmisen näkemää spektriä siten, että ihminen näkee ultravioletin tavallisena violettina, ja vastaavasti spektrin toisessa päässä menettää kyvyn punaisen näkemiseen. Nyt ihminen kykenisi erottamaan ultravioletin, mutta tämä uusi kyky ei pienimmässäkään määrin tyydyttäisi ultraviolettiin kvaliaan liittyvää uteliaisuutta.

 

Sivumennen sanoen, valokuvaajat ovat toteuttaneet ultraviolettinäön kuvaamalla kukkia ultraviolettiherkillä kameroilla. Koska mehiläiset näkevät ultravioletin, kukat ovat kehittäneet ihmissilmälle näkymättömiä ultravioletteja kuviointeja. Tällaiset kuvat ovat luonnollisesti väärävärikuvia, toisin sanoen ultravioletti väri on ”käännetty” ihmisaivojen ymmärtämiksi väreiksi. (Linkki: Kukkia mehiläisen silmin)

 

Ultravioletin kvalian herättämä uteliaisuus tuntuu tukevan oletusta, että kvaliat sisältävät jonkinlaista tietoa, vaikka kyseessä ei olekaan verbaalisesti ilmaistava tieto. Ainakin yleensä uteliaisuus on tietoon (mieluummin kuin taitoihin) kohdistuva tunnetila. Ultravioletti kvalia tuntuu herättävän uteliaisuutta tavalla, jota pelkkä ultravioletin erottamisen taito ei itsessään herätä.

 

Toinen perustelu kvalioiden tietosisällölle voisi olla, että kvalioihin näyttää liittyvän jonkinlaisia merkityksellisiä väitelauseita. Tarkastellaan esimerkiksi lausetta ”punainen väri näyttää juuri tältä miltä näyttää”. Loogisesti tarkasteltuna tämä lause näyttää olevan informaatiosta tyhjä tautologia. Mutta toisaalta lause tuntuu jollain ei-verbaalisella tavalla merkitykselliseltä.

 

Käänteisenä spektrinä tunnetussa ajatuskokeessa tarkastellaan ihmistä, joka jonkin synnynnäisen poikkeaman vuoksi näkee värit päinvastaisina; esimerkiksi taivas on hänen silmissään punainen ja paloauto sininen. Tällainen ihminen ei luultavasti koskaan huomaisi näkevänsä värejä eri tavoin kuin muut. Hän olisi lapsuudestaan asti tottunut nimittämään siniseksi sitä väriä jonka näkee taivaalla, ja punaiseksi sitä väriä, jonka näkee paloautossa.

 

Liene mahdotonta sanoa, onko käänteisen spektrin näkeviä ihmisiä olemassa. Jos ajatuskoe kehitetään äärimmilleen, periaatteessa me kaikki saatamme nähdä värit täysin toisistamme poikkeavin tavoin. Olipa asia niin tai näin, ajatuskokeen kannalta on olennaista, että ainakin voimme kuvitella käänteisen spektrin näkeviä olentoja olevan olemassa - jos ei Maapallolla, niin ehkä jollain kaukaisella planeetalla. Tässä tapauksessa väitelause ”punainen väri näyttää juuri tältä miltä näyttää” ei olisi informaatiosta tyhjä tautologia; punaisen näkeminen toisenlaisena kuin sen näen olisi ainakin periaatteessa mahdollista. Vaikka lause ei välitä muille ihmisille mitään tietoa, on vaikea välttää tunnetta, että ainakin minun itseni näkökulmasta sillä on jonkinlainen tietoa muistuttava merkitys.

 

Tietoargumentin pykälää 2. on yritetty kyseenalaistaa edellä käsiteltyjen lisäksi lukemattomilla keinoilla, joita Hullu Metafyysikko ei jaksa eikä osaa käydä tyhjentävästi läpi. Maryn on esimerkiksi esitetty oppivan tiedon asemasta uuden tavan hahmottaa olemassaolevaa fysikaalista tietoa, tai uusia käsitteitä olemassaolevan tiedon hahmottamiseksi.

 

Argumentin 2. pykälä siis jää ärsyttävällä ja kiehtovalla tavalla epäselväksi. Tulkinta jonka mukaan Mary oppii uutta tietoa saa ainakin epäsuoraa tukea kvalioiden herättämästä uteliaisuudesta sekä käänteisen spektrin mahdollisuudesta. Mutta jos Mary oppii uutta tietoa, tämän tiedon on ilmeisesti oltava luonteeltaan sanoinkuvaamatonta. Tämä herättää kysymyksen, mitä ”sanoinkuvaamaton tieto” oikeastaan tarkoittaa, ja voidaanko koko käsitettä pitää merkityksellisenä.

 

Tietoargumenttiin kielteisesti suhtautuva voisi nähdä ”sanoinkuvaamattoman tiedon” tyhjänä käsitteenä, joka ei viittaa mihinkään fysikaalisen maailman ulkopuolella sijaitsevaan. Myönteisesti suhtautuva voisi nähdä sen viittaavan johonkin sanoinkuvaamattomaan, tieteelle tuntemattomaan todellisuuden tasoon.

 

Hullun Metafyysikon mielestä tietoargumentilla on edellä kuvatuista epäselvyyksistä huolimatta oma arvonsa vähintäänkin ajatusten herättäjänä. Argumentti kiteyttää osuvasti vaistomaisen tunteen, että tietoisuuden tiloissa on jotain äärimmäisen kummallista. Toisaalta tätä jotain on vaikea tavoittaa verbaalisilla ilmauksilla tai rationaalisilla päätelmillä.

 

Jos argumentti on pätevä, on äärimmäisen epäselvää (ja samalla mielenkiintoista), mitä se tarkalleen ottaen todistaa. Päätelmä, että on olemassa tietoa, joka ei sisälly fysikaaliseen tietoon, tuntuu osoittavan fysikaalisen todellisuuskäsityksen jollain lailla puutteelliseksi. Tämä ei kuitenkaan todista suoraviivaisesti esimerkiksi aineettoman sielun olemassaoloa. Hullu Metafyysikko aikoo tarkastella mahdollisia tulkintavaihtoehtoja myöhemmissä artikkeleissa.

 

 

 

Kuva 1. Potentilla Anserina kuvattuna näkyvässä ja ultravioletissa valossa. (Lähde: https://larvalsubjects.wordpress.com)