Vakavien aihepiirien lomassa Hullu Metafyysikko kirjoittaa artikkelin aiheesta, jota voi hyvällä syyllä sanoa tyhjänpäiväiseksi. Reikien olemus on herättänyt metafyysikoiden keskuudessa loputtomasti kummastusta. Reiät luokitellaan ”vähäisten olioiden” (minor entities) joukkoon – vaikka ne näyttävät kiistatta olemassaolevilta, niiden olemassaolo on laadultaan abstraktimpaa ja häilyvämpää kuin esimerkiksi kivenmurikan olemassaolo.

 

Reiät olisi helppo hahmottaa konkreettisina yksilö-olioina: havaintopsykologisissa tutkimuksissa on todettu lasten jo hyvin varhain oppivan laskemaan reikiä samalla tavalla kuin konkreettisia esineitä. Mutta toisaalta reiät poikkeavat konkreettisista olioista monin hämmentävin tavoin. Ensinnäkin ne ovat aineettomia. Toisekseen ne käyttäytyvät metafyysisten loiseliöiden tapaan. Esimerkiksi sukassani oleva reikä ei voi olla olemassa itsenäisesti, vaan sen olemassaolo vaatii sukan olemassaoloa. Kolmanneksi reikien identiteetti tuntuu poikkeavan aineellisten esineiden identiteetistä. Tämä on nähtävissä pohtimalla identiteetin säilymistä mahdollisissa maailmoissa. On helppo kuvitella vaihtoehtoinen historia, jossa kaupan hyllyllä sijaitseva cokispullo sijaitsisi metafyysikon kirjoituspöydällä. Mutta ei tuntuisi kovinkaan järkevältä sanoa sukassani sijaitsevan reiän voivan sijaita sukan asemasta lakanassani.

 

Ehkä suoraviivaisin suhtautumistapa reikiin voisi olla niiden olemassaolon kieltäminen. Reikä ei lopulta ole mitään muuta kuin aineen puuttumista. Jos luettelisin yksi kerrallaan jokaisen atomin sijainnit sukassani, olisin kuvaillut sukkaa niin täydellisesti kuin se on ylipäänsä kuvailtavissa. Reiän mainitseminen erikseen olisi tarpeetonta. Mutta tämä hahmotustapa ajautuu ongelmiin tilanteissa, joissa reiällä näyttää olevan kiistaton kausaalinen vaikutus. Jos esimerkiksi tökkään naskalilla reiän cokispullon pohjaan, ja pullon sisältö valuu kirjoituspöydälleni, olisi vaikea väittää, että reikä ei vaikuta kausaalisesti mihinkään. Ja jos reikä vaikuttaa kausaalisesti ympäristöönsä, varmaankin sen täytyy olla jollain tavalla olemassa.

 

Vastaavanlainen paradoksi liittyy reikien havaitsemiseen. Jos reiät eivät vaikuta kausaalisesti mihinkään, kuinka niiden havaitseminen on mahdollista? Yleensä havainto vaatii syy-seuraus-suhdetta havainnon kohteen ja aistielimiemme välillä.

 

Jos oletamme reikien olevan olemassa, mistä ne tarkalleen ottaen muodostuvat? Eräs mahdollisuus voisi olla reiän samaistaminen reunojensa kanssa; reikä yksinkertaisesti muodostuu omista reunoistaan. Mutta tämä tulkinta voidaan ampua alas yksinkertaisella ajatuskokeella. Jos leikkaan paperiarkin keskeltä ympyrän muotoisen palan, jokainen reiän reunoissa sijaitseva atomi oli olemassa jo ennen reiän leikkaamista. Reikä ei siis voi olla identtinen reunojensa atomien kanssa. Havaitsemme saman asian, jos laajennamme reikää höyläämällä sen reunoilta pois muutamia atomikerroksia. Nyt ne atomit, jotka muodostavat reiän reunat, eivät ole enää samoja kuin aikaisemmin. Silti tekisi mieli sanoa reiän edelleen pysyneen samana reikänä, ts. identiteetiltään muuttumattomana.

 

Jos reikää ei voi samaistaa reunojensa kanssa, kenties reikä muodostuu tyhjästä avaruuden alueesta reunojen sisällä. Mutta tällä perusteella olisi vaikeaa ymmärtää liikkuvien reikien olemassaoloa (kuvitellaan esimerkiksi reikääntynyttä cokispulloa, jonka metafyysikko suutuspäissään heittää ulos ikkunasta). Tyhjän avaruuden ominaisuuksiin ei varmaankaan sisälly paikasta toiseen liikkuminen. Ja jos reikä koostuu pelkästä tyhjästä avaruudesta, on vaikea ymmärtää reikien havaitsemista, tai niiden kausaalista vaikutusta ympäristöönsä.

 

Reiät näyttävät kykenevän liikkumisen lisäksi myös pyörimiseen. Lukija voi nyrjäyttää aivonsa pohtimalla pyörivää munkkirinkilää, jonka reiän keskellä on päinvastaiseen suuntaan pyörivä sormus. Kumpaan suuntaan sormuksen sisällä oleva reikä mahtaa tässä tilanteessa pyöriä? 

 

Mikäli reikää ei voi samaistaa reunojensa kanssa, eikä myöskään reunojen sisällä olevan tyhjän avaruuden kanssa, vaihtoehdot alkavat käydä vähiin. Eksoottisempana ratkaisuna on pohdittu reiän määrittelemistä esineen negatiiviseksi osaksi. Tämä ratkaisu selittäisi reikien liikkeen ja ehkä myös niiden kausaalisen vaikutusvoiman. Mutta toisaalta ”negatiivinen osa” tuntuu hyvin hämäräperäiseltä käsitteeltä. Jos tällaisia negatiivisia osia on todellakin olemassa, mikä selittää reikien loismaisen riippuvuuden isäntäesineistään? Jos esimerkiksi reikä sukassani on sukan negatiivinen osa, miksi sitä ei voitaisi leikata irti sukasta ja antaa sille itsenäistä olemassaoloa?

 

Hullun Metafyysikon tämänhetkinen suosikkitulkinta on reikien olemassaolon jonkinasteinen kiistäminen: reiät eivät ole varsinaisia olioita, vaan muiden olioiden ominaisuuksia. Tässä tapauksessa vaikutelmamme rei'istä ikään kuin yksilö-olioina voisi olla aivojemme havaintojärjestelmien luoma illuusio. Ja vastaava pätee reikien kausaaliseen vaikutusvoimaan. Coca colan valuminen kirjoituspöydälleni ei tarkalleen ottaen aiheudu reiästä, vaan cokispullosta, jolla sattuu olemaan ”reiällisyydeksi” nimetty ominaisuus.

 

Vieläkin hämäräperäisempiin sfääreihin päädymme tarkastelemalla varjoja (jotka voidaan tulkita eräänlaiseksi reikien erityistapaukseksi). Koska varjot ovat ”reikiä valossa”, niihin liittyy pitkälti vastaavia metafyysisiä ongelmia kuin aineessa sijaitseviin reikiin. Toisaalta varjot herättävät dynaamisen luonteensa vuoksi joitain omaleimaisia kysymyksiä. Tarkastellaan tilannetta, jossa valonlähde valaisee kappaletta, joka heittää varjon valkokankaalle.

 

Kuva 1. Varjo

 

Mistä varjo tarkalleen ottaen alkaa? Ensimmäisenä tekisi mieli sanoa sen alkavan välittömästi varjostavan kappaleen takaa. Mutta toisaalta, valonsäteet pysähtyvät kappaleen etupintaan, joten varjo näyttää alkavan välittömästi kappaleen valaistun etupinnan jälkeen. Tässä tapauksessa varjo olisi olemassa myös kappaleen kiinteissä sisäosissa, joista se tunkeutuisi esiin kappaleen takapinnan läpi. Asia olisi kokeellisesti havaittavissa, jos kaivaisimme kuopan kappaleen takapintaan. Koska kuopan pohja olisi varjossa, varjo todellakin näyttää ikäänkuin valmiiksi olevan olemassa kappaleen sisässä.

 

Jos varjon alkamiskohta on arvoituksellinen, sama pätee varjon päättymiskohtaan. Tarkastellaan kahta peräkkäistä varjostavaa kappaletta.

 

Kuva 2. Kaksoisvarjo

 

Kumman kappaleen heittämät varjot alueilla A ja B vallitsevat? Äkkiseltään tekisi mieli sanoa varjon alueella A olevan peräisin ensimmäisestä kappaleesta, ja varjon alueella B toisesta kappaleesta. Mutta tämä on mahdotonta: kappaleen B pintaan ei osu lainkaan valoa, joten varmastikaan se ei voi muodostaa varjoa. Mutta jos varjo alueella B on ensimmäisen kappaleen muodostama, varjon pitäisi jollain hyvin aavemaisella tavalla kulkea toisen kappaleen läpi. Tällainen kiinteää ainetta läpäisevä ominaisuus tuntuisi kummalliselta: varjon olemassaolo riippuu valonsäteistä, eikä valo yleensä kykene läpäisemään kiinteitä esteitä. Jos varjoilla kuitenkin on tällainen läpäisyvoima, ajaudumme kummalliseen päätelmään, että jokainen varjo itse asiassa yltää äärettömän kauas. Jos ensimmäisen kappaleen varjo kykenee läpäisemään toisen kappaleen, miksi se ei yhtä hyvin läpäisisi myös valkokangasta ja seinää, jolle valkokangas on ripustettu?

 

Näiden varjomysteerien ratkaisu kenties löytyy samalta sylttytehtaalta kuin reikienkin kohdalla. Koska varjot eivät ole konkreettisia yksilö-olioita, ne hämmentävät identiteettiin liittyviä vaistomaisia hahmotustapojamme. Jokainen kauhuelokuvia katsellut ymmärtänee kiusauksen tulkita varjot virheellisesti aineellisiksi yksilö-olioiksi.

 

Hullun Metafyysikon on vaikea sanoa pitäisikö edellä kuvattuihin pohdintoihin suhtautua enemmän huumorina vai vakavasti otettavana tutkimuksena (molemmilla on toki arvonsa). Joka tapauksessa metafyysikot ovat tuottaneet aiheen tiimoilta huomattavia määriä kirjallisuutta ja oppikiistoja. Jos lukijaa vaivaa vakava-asteinen paremman tekemisen puute, lisää lukemista löytyy täältä ja täältä.