Työpaikalla erään palaverin aikana Hullun Metafyysikon ajatukset eksyivät taas kerran ajan arvoituksiin. Tähän ajatusten suuntaan saattoi vaikuttaa kokoustilan kello, joka näyttää kokousten aikana mystisesti pysähtyvän.

Tarkastellaan ”unohdushuoneeksi” nimettyä huonetta, joka on täytetty muistinmenetyksen aiheuttavalla kaasulla. Tämä mystinen kaasu saa huoneessa olijan unohtamaan kaikki minuuttia vanhemmat tapahtumat. Huoneessa olija siis muistaa hetken jolloin astui huoneeseen, ja lisäksi viimeisimmän huoneessa viettämänsä minuutin.

Oletetaan, että arvoisa lukija tietää joutuvansa viettämään huoneessa kaikkiaan kymmenen minuuttia. Jos olet huoneessa juuri nyt, kuinka kauan olet todennäköisesti jo ollut siellä? Sinusta tuntuu, että olet viettänyt huoneessa vasta yhden minuutin. Mutta unohduskaasun vuoksi sinusta tuntuu jokaisen minuutin aikana samalta. Todennäköisyys, että juuri tämä minuutti on oikeasti ensimmäinen näyttää siis olevan 10%.

Jos taas tiedät joutuvasi viettämään huoneessa kaikkiaan sata minuuttia, näyttää olevan vain 1% mahdollisuus, että vietät siellä oikeasti ensimmäistä minuuttiasi. Ja niin edelleen: mitä pidemmäksi huoneessa viettämääsi kokonaisaikaa kasvatetaan, sitä pienemmällä todennäköisyydellä juuri tämä minuutti on oikeasti ensimmäinen.

Entäpä jos joudut olemaan huoneessa äärettömän kauan? (Tässä voisi olla kyseessä ilkikurisen Jumalan versio ikuisesta helvetistä.) Nyt näyttää olevan äärettömän pieni (infinitesimaalinen) todennäköisyys, että olet ollut huoneessa oikeasti vasta yhden minuutin. Ja sama päätelmä voidaan toistaa sijoittamalla minuutin paikalle mikä tahansa äärellinen ajanjakso. On infinitesimaalisen epätodennäköistä, että olet ollut huoneessa alle vuoden, tai alle miljoona vuotta, tai alle miljardi biljoonaa triljoonaa vuotta. Voimmeko siis päätellä, että olet jo nyt ollut huoneessa todennäköisesti äärettömän kauan?

Tämä eksoottinen ajatusleikki konkretisoituu nykyaikaisissa pohdinnoissa maailmankaikkeuden synnystä. Ikuisen inflaation teoria kuvailee eksponentiaalisesti laajenevaa virittynyttä tyhjiötä, joka synnyttää äärettömiä määriä ”kuplamaailmankaikkeuksia”. Inflaation ajatellaan käynnistyneen jostain alkupisteestä, josta meidän maailmankaikkeutemme sijaitsee ”mielivaltaisen kaukana”. Mutta kuinka pitkää aikaa ”mielivaltaisen kaukana” loppujen lopuksi tarkoittaa? Kosmisella inflaatiolla on kiusallinen taipumus tuhota kaikki tieto itseään edeltävistä tapahtumista ja niiden ajankohdista. Nykyhetken sijaintiin ikuisessa inflaatiossa näyttää siis liittyvän vastaava paradoksi kuin nykyhetken sijaintiin unohdushuoneessa.

Inflaatioteorian isä Alan Guth pohdiskelee kysymystä seuraavasti:

” ...if eternal inflation is a valid description of the universe (as I think it is), then I would expect that all such hypotheses about the ultimate beginning of the universe would become totally divorced from any observable consequences. Since our own pocket universe would be equally likely to lie anywhere on the infinite tree of universes produced by eternal inflation, we would expect to find ourselves arbitrarily far from the beginning. The infinite inflating network would presumably approach some kind of a steady state, losing all memory of how it started, so the statistical predictions for our universe would be determined by the properties of this steady state configuration, independent of hypotheses about the ultimate beginning.”

Tässä kohtaa asiat muuttuvat arkijärjen näkökulmasta vaikeasti hahmotettaviksi. Jos maailmankaikkeutemme sijaisee samalla todennäköisyydellä missä tahansa kohdassa äärettömän inflaatio-puun oksistossa, näyttää olevan todellakin äärettömän pieni todennäköisyys, että etäisyys puun alkukohtaan olisi mikään äärellinen ajanjakso. Jos etäisyytemme alusta on todellakin ääretön, tarkoittaako tämä, että mitään alkua ei loppujen lopuksi ole olemassa? Vai kätkeytyykö alku jonnekin kosmisen unohduksen syövereihin, lopullisesti inhimillisen käsityskykymme ulottumattomiin?